Friday, June 21, 2013

Home sweet home

Täällä ollaan, Tromssassa. Kotona. Ajeltiin lopulta yhtä soittoa, ja noin 27 tunnin matkanteon jälkeen parkkeerasimme anopin pihaan. Loppupäivä meni lepäillessä, kuulumisia vaihdellessa ja täysihoidosta nauttiessa. Iltasella kävimme tervehtimässä vuokralaista, joka oli jo saanut talon lähes siivottua. (Siivous oli tehty todella hyvin, en vielä parin päivän jälkeenkään ole löytänyt valittamista.)

Torstaiaamuna vuokralainen sitten häipyi viimeisine tavaroineen, ja me pääsimme siirtymään täysihoidosta kotiin. Siitä se urakointi sitten alkoi... Talo kun oli vuokrattuna osittain kalustettuna, mikä tarkoittaa sitä että kaikki minun tavarani (ja okei, osa T:n tavaroista myös) oli pakattuna yläkerran kahteen huoneeseen, ja vuokralaisilla oli käytössä vain kaksi makuuhuonetta. Torstaiaamusta lähtien olen siis kantanut yläkerrasta tavaroita alas, purkanut laatikoita ja saman tien pakannut niitä uudestaan. Vuokralaisilla käytössä olleet T:n poikamiesajan astiat siirtyivät saman tien ullakolle, seuranaan noin puolet keittiön muista tarvikkeista. Grimstadissa sitä huomasi ettei keittiössä tarvitse välttämättä olla seitsemää kattilaa ja viittä paistinpannua... Kaapit kokivat siis melkoisen tyhjennyksen. Pakattuina olleet astiat piti tietysti myös pestä, samaten kun esiin kaivamani pyyhkeet ja liinavaatteet. Pesukoneet ovat siis laulaneet yhtä soittoa lähes koko ajan.

Miinuspuolena vuokralaisista sanottakoon se, etteivät olleet pitäneet minkäänlaista huolta puutarhasta. En minä nyt tietenkään odottanutkaan että parikymppiset sällit nyppisivät rikkaruohoja kukkapenkeistäni, mutta olisi tuon nurmikon voinut edes joskus ajaa. Tänään saatuani keittiön edes siedettävään järjestykseen päätin tarttua toimeen ja kaivaa ruohonleikkurin esiin. En tullut katsoneeksi montako tuntia siihen meni, mutta lopulta tuo villiintynyt heinikko on päihitetty.

Nyt siis vihdoin, ensimmäistä kertaa paluun jälkeen otin lasillisen viiniä ja istahdin ikkunan ääreen nauttimaan maisemista. Nautiskelua kestänee huomiseen, jolloin saapuu muuttoauto ja pääsen purkamaan seuraavia laatikoita...


Tuesday, June 18, 2013

Matkalla

Muuttoauto saapui maanantai-iltana kymmeneltä, ja lähti pihasta noin 23.30. Tämän jälkeen piti vielä siivota loput asunnosta. Nukkumaan päästiin joskus kahden-kolmen kieppeillä. 

Aamulla läpät lävähtivät auki jostain kumman syystä jo puoli yhdeksän jälkeen. Kun olimme saaneet aamiaisen syötyä ja jälkemme siivottua, oman auton pakattua (on muuten täynnä tämäkin) kävimme vielä sanomassa heit T:n luokkakaverille. Kello oli puoli yksi kun lähdimme vihdoin kaverin pihasta kohti Tromssaa. Kelit ovat toistaiseksi olleet hieman liiankin hyvät ottaen huomioon automme jossa ei siis ole ilmastointia...

Matkaa on taitettu nyt lähes yksitoista tuntia, ja ohitimme juuri Trondheimin. Ei siis ihan vielä olla puolivälissä. Katsotaan nyt miten pitkään jaksamme ajella ennen pysähdystä, tähän mennessä olemme ajaneet vuorotellen toisen ottaessa torkkuja vieressä. 

(Trondheimissä klo 23.20 aurinko on juuri laskenut mutta on vielä täysin valoisaa. Ihanaa ajaa kohti keskiyön aurinkoa!)


Sunday, June 16, 2013

Vihdoinkin


On nimittäin se muutto käsillä. Viime päivät on kuluneet pakatessa eikä tavarapaljous tuntunut vähenevän lainkaan vaikka laatikkopino senkun kasvoi... Onneksi aletaan jo olemaan voiton puolella, eli lähes kaikki roinat ovat löytäneet tiensä paketteihin. Muuttoauto tulee huomenna, ja itse lähdetään ajelemaan joko huomenillalla tai tiistaiaamuna kohti pohjoista. Riippuu ihan siitä miten nopeasti saamme kämpän siivottua luovutuskuntoon.

Nyt on kuitenkin vielä pakkausstressi, joten palailen kuulumisiin paremmalla ajalla. Ajattelin vain ilmoittaa että hengissä ollaan :)