Wednesday, October 24, 2012

Korvamato

Osa saattaa muistaa norjalaisen hobitin näköisen kaverin, joka jokunen vuosi sitten voitti sekä Norjan Idolsin että useamman maan Idols-voittajista kootun World Idolsin. (Samassa kisassa oli mm. Kelly Clarkson, btw.)
Kyseisen Kurt Nilsenin tänä vuonna ilmestynyt singlebiisi "Du sa" on soinut koko päivän päässä. Ajattelin siis pistää korvamadon jakoon. Sinä sanoit, olkaa hyvä:



Tästä linkistä pääsee näkemään Kurtin World Idolsin finaalissa vetaiseman zipaleen. Minusta poika kyllä laulaa aika hyvin :)

Monday, October 22, 2012

Kurssilla

Karu paluu arkeen on tapahtunut, ja viimeviikkoisen kurssin jälkeen tämänhetkiset työt tuntuvat entistäkin puuduttavimmilta. Neljä päivää kurssilla sujui kuin siivillä, ja ilokseni ymmärsin lähes kaiken kurssilla puhutun. Tai ainakin käsittääkseni sain poimittua sieltä ne tärkeimmät asiat :)

Viime viikolla meikäläinen savusukelsi pilkkopimeässä savua täynnä olevassa laivassa, sammutti tulipaloja, pelastautui pelastusveneellä, laskeutui pelastussukalla sekä pelasti itsensä mereen laskeutuneesta ja ylösalaisin kääntyneestä helikopterista. Ja nautti joka hetkestä! Kyseessä oli siis turvallisuuskurssi, joka on pakollinen öljylautoilla työskenteleville. Tämä tarkoittaa että ajattelin hakea öljypuolelle töihin, haluan testata josko tärppäisi meikäläisen työkokemuksella ja suomalaisella koulutuksella. Turvallisuuskurssi on voimassa neljä vuotta, jos en sen ajan sisällä ole päässyt öljylautalle hommiin niin unohdan koko homman. Ajattelin kuitenkin kokeilla vaikka kurssi olikin kohtalaisen kallis, muuten saattaa jäädä harmittamaan ettei ole edes yrittänyt.

Pistäkääpäs siis peukkuja pystyyn! :)

Sunday, October 14, 2012

Julkkisbongaus

Minäpä näin tässä männäviikolla julkkiksen! Harmittaa kun ei osunut kamera näppeihin että olisin voinut napata hänestä kuvan teille, mutta kaivoin internetin kätköistä teille linkin josta voitte tuon julkkiksen käydä kurkkaamassa: Tästä.
Näin siis Carl Fredricksonin, tai siis sen version miltä hän näyttäisi piirtämättömänä :) Huvittavinta hommassa oli, että Carl seisoi remontoitavan omakotitalon terassilla.. (Katsokaapa tarkemmin kuvaa jos ette muuten yhteyttä hoksaa..)

Norjalaisilla on oma sana huonon sään aiheuttamalle vetämättömyydelle: værsjuk. Suoraan suomennettuna siis sääsairas. Täällä on ollut muutaman päivän tosi kylmää ja sateista, ja me molemmat olemme kärsineet tuosta kyseisestä "sairaudesta". Kun mikään ei huvita eikä energiaa tunnu olevan yhtään. Koko ensi viikoksi on luvattu samanlaista keliä, plääh.

Ensi viikolle tosin osuu pienoinen piristysruiske, vaihtelua arkielämään. Olen töissä vain yhden päivän, ja loppuviikon olen kursseilla. Mukava kun on jotain vaihtelua vaikka hieman kyllä jännittää. Kurssihan on siis tietysti norjaksi ja aihe on sen verran uutta aihetta että outoja sanoja löytyy varmasti. Ja kurssin päätteeksi on tietysti tentti. Mutta kurssista enemmän jos/kun olen saanut sen suoritettua.

Kuulin muuten juuri että T:n sisko alkaa miehensä kanssa rakentamaan Tromssassa meidän naapuriin. Perheenlisäystä on tulossa, ja ilmeisesti rakentaminen kannattaa kun saanevat edullisesti appiukolta tontin. Elleivät sitten peräti ilmaiseksi. En tiedä onko tuo edullisuus ainoa syy siihen miksi haluavat rakentaa juurikin sille samalle alueelle, norjalaiset kun ovat hyvinkin sukurakasta kansaa. Suomessa on mielestäni kohtalaisen harvinaista että lapset aikuistuttuaan asuvat ihan vanhempien naapurissa, täällä hyvinkin yleistä. Onkohan tässä nähtävissä lievempää versiota italialaisesta mammanpoika-tyylistä?

Sunday, October 7, 2012

Neuloosissa

Tänään heräilin suht myöhään, kello oli varmaan jo kymmenen kun nostin pääni tyynystä. Pääkopassa hirmuinen päänsärky, joka siis ei ollut krapulaa. Hetken tilannetta kummasteltuani päätin keittää itselleni sen normaalin kupillisen aamukahvia, ja kas kummaa, särky oli lähes kokonaan poissa! Tuleekohan sitä juotua liikaa kahvia jos kroppa odottaa ensimmäistä kofeiiniannosta saapuvaksi viimeistään kahdeksalta?

Tämä "lomaleski"-viikko on mennyt melkein huomaamatta, lähes kaikkea suunnittelemaani olen tehnyt. Ne tyttöfilmit jäivät katsomatta kun en jaksanut raahautua videovuokraamoon eikä kotona ollut sopivia. (Vai lasketaanko Oceans 11 tyttöfilmiksi? Siinä on kuitenkin George ja Brad... Nam.)

Iltasella TV:tä katsoessani olen taas syksyn tultua alkanut kutomaan. Ensin T:lle villasukat ja sitten piti miettiä jotain muuta. Päätin opetella tekemään sormikkaat, ja alla näette tuloksen. Ja tiedän ettei niistä tullut kuin kynsikkäät mutta kun sellaisille oli itsellä juurikin tarve :)


Ystäväni diagnosoi facebookissa itsensä, ja huomasin että se sopii minuunkin vallan mainiosti. Minulla on siis neuloosi -pakonomainen tarve neuloa jatkuvasti jotakin. Seuraavaksi taidan kaivaa sen viime talvena kesken jääneen neuletakin alun esille..

Monday, October 1, 2012

Laatuaikaa

Joskus on ihan älyttömän mukavaa olla yksin, piilevä introvertti minussa nauttii kaikin siemauksin kun saan tehdä ihan mitä haluan ihan koska haluan. Tai olla tekemättä.

T lähti tänään syyslomalle Tromssaan, ja saan puljailla keskenäni koko viikon. Olen jo alustavasti suunnitellut ensin siivoavani koko kämpän ja syöväni jossain välissä T:n inhoamaa sushia. :) Lisäksi taidan joku päivä lähteä (taas) saalistamaan sieniä. Viikkoon sisältynee myös hieman kutomista, tyttöelokuvien katsomista ja päivätorkkuja sohvalla.

Tänään näin liikenteessä mielestäni aika erikoisen näyn. Naisihminen ajeli autolla mukanaan kissa joka ei ollut kuljetushäkissä vaan istui naisen olkapäällä. Ajatelkaapas mitä tapahtuu jos tielle hyppää esimerkiksi kauris (joita on täällä paljon) ja kuljettaja joutuu tekemään voimakkaan äkkijarrutuksen. Siinä on helposti kissalla enää kahdeksan henkeä jäljellä, tuulilasi vaihtokunnossa ja katin reaktioajasta riippuen mahdollisesti kunnon kynnenjäljet olkapäässä.. Siis vaikkei siihen kauriiseen osuisikaan. Omapa on elukkansa. Vähän samaan tyyliin näin aikoinani Suomessa auton takapenkillä istumassa suuren koiran jolla ei ollut koirille tarkoitettua turvavyötä. Sen sijaan koiran hihna oli sidottu takapenkin oven yläpuolella olevaan kahvaan, ja kaulapanta oli ns. kuristusmallia. Ei tainnut kyseinen musti olla ihmisen paras ystävä...

Norjan telkkarissa pyörii ohjelma nimeltä Ylvis. Juontajapojat ovat asiaankuuluvasti hauskoja, ja viimeisimmissä jaksoissa ovat höynäyttäneet ihmisiä puheohjatulla hissillä. Alla linkki viimeisimpään hissiepisodiin (kieli sekä norjaa että englantia). Täytyy myöntää että kyseinen huumori uppoaa meikäläiseen, parissa kohtaa pääsi ihan kunnon röhönaurut :)


Saturday, September 29, 2012

Metsästys jatkuu

Täällä on ollut viime päivät kohtalaisen sateista, mistä syystä jätimme syksyn viimeisen kokoontumisajonkin väliin. Tänään päivällä kuitenkin aurinko paistoi pilvien välistä, joten päätin lähteä katsomaan josko viimeviikkoiset pikkusuppikset olisivat kasvaneet poimittaviin mittoihin. Löytyihän niitä taas, noin parin litran verran. Koska viimeviikkoinen marinadi ei ollut mikään suuri yleisön suosikki, etsin uuden ohjeen vastapoimituille sienille. Keittelin puolet sienistä tämän ohjeen mukaan ja loput laitoin sienikuivaajaan.

Marinadin aineksia ostellessa ostin myös sisäfileen jotta pääsemme maistamaan hilloketta saman tien. Sapuskan ollessa valmista, kaivoin yhden purkeista jääkaapista valmistautuen henkisesti herkutteluhetkeen. Ja - mitä ihmettä, hilloke ei ollut jähmettynyt yhtään! Koska kaupasta ei löytynyt hillosokeria (eivät ilmeisesti käytä täällä Norjassa moista!), sokeroin hillokkeen ruokosokerilla. Ja tietysti unohdin ostaa (ja käyttää) jotain hyydyttävää. Hmph. No, tekevälle sattuu, ja seuraavaan satsiin muistan varmasti laittaa agaria, liivatetta tai jotain muuta vastaavaa... Maku nimittäin oli lihan kanssa makuhermoja hivelevä. Uskon helposti ohjeessakin mainitun vinkin tämän hillokkeen käytöstä riistan kanssa..

T sai aikamoisen hekotuskohtauksen tänään ennen ruokaa. Minä ihmettelen ääneen että mikä ihme ääni meidän keittiöstä kuuluu, ja suuntaan tutkimaan äänen lähdettä. Se oli tietysti se itse päälle laittamani sienikuivuri...

Sunday, September 23, 2012

Metsästäjä-Henna

Niinkuin olen jo aiemminkin kirjoitellut niin olen yrittänyt metsästää sieniä myös tänä syksynä, huonolla menestyksellä. Kanttarelleja olen löytänyt ehkä kuusi, ja suppilovahveroita muutaman enemmän. Edes tuosta meidän lähimetsästä josta viime vuonna keräsin varmasti lähemmäs kymmenen litraa ei ole löytynyt kuin muutama pikkuinen suppis. Eilen ajattelin antaa lähimetsälle viimeisen mahdollisuuden, ja päätin etukäteen luovuttaa tältä syksyltä mikäli mitään ei löydy. Hetken aikaa ehdinkin kuljeksia ennenkuin ensimmäiset bongasin.

Melkein ensimmäiset "vastaantulleet" suppikset
Ensimmäisten löytymisen jälkeen niitä alkoi löytymään enemmänkin, ilmeisesti verkkokalvoni asetukset piti säätää sienimetsään sopiviksi. Kummastus oli kuitenkin se, että valtaosa oli kovinkin pieniä. Olin jotenkin kuvitellut että suppisaika olisi alkanut jo aikoja sitten, mutta näytti siltä että täällä se olisi vasta alkamassa? Paikka paikoin sieniä oli PALJON, mutta rykelmässä oli ehkä noin viisi niin suurta että viitsi poimia. 

Bongaatko kuvasta suppiksen? (Niitä on  vain noin 40..)
Löytämieni pikkusienien sijainnit pistin visusti mieleen, ja suuntaan noin viikon päästä uudelleen samoille apajille. Suurempiakin sieniä löytyi jonkin verran, puhdistettuna olivat noin puolitoista litraa. Koska meidän pikkupakastin on täynnä ja kuivattuina löytyy vielä viimevuotisiakin, päätyivät nämä marinadiin. Ohje löytyy täältä. Ohjeessa oli mielestäni hieman turhan paljon punasipulia, sekä liian vähän lientä. Sipulia purkkeihin tuli siis runsaasti, ja lientä piti tehdä vielä toinenkin satsi ennenkuin purkit olivat täynnä. Parin päivän päästä päästään maistamaan millaisia niistä tuli... 

Saalis ennen puhdistusta

Edit: Saalista maistettu. Ihan syötäviä olivat, vaikkakin odotin että olisivat olleet parempia. Ehkä hieman liian öljyisiä, ja sitä sipulia oli tosiaan seassa ihan liikaa. Jos jollakulla on hyvä resepti suppiksien säilöntään muuten kuin kuivaamalla tai pakastamalla, otan mielelläni vastaan. Täällä on nimittäin satanut reilusti koko päivän, ja kuulen tänne asti niiden viimeviikonloppuisten poimimatta jääneiden kääpiösienien kasvavan kohisten :)

Wednesday, September 19, 2012

Maailman paras maa

Norjalaisten mielestä Norja on maailman paras maa asua. Täällä on kaikki niin hyvin, sosiaalihuolto pelaa, työttömyysprosentti on alhainen, terveydenhuolto on kaikille taattu (ja tietysti maailman paras). Yhteiskunta vain toimii niin maailman parhaasti, että voi että. Jos kommentoit esimerkiksi autoilun erittäin rankkaa kuppaamista joka suunnasta, saat todennäköisesti kuulla jotain valtionkassan kerryttämisestä jotta maailman parhaat yhteiskunnan rattaat jatkavat rullaamistaan. (Esimerkiksi ostamasi käytetyn auton rekisteröinti omiin nimiin maksaa auton vuosimallista ja painosta (?) riippuen n. 200-3000 euroa...)

Norjalaiset itsekin kritisoivat esimerkiksi tieverkoston huonoa kuntoa, mutta "ulkopuolisen" ei kannata alkaa aukomaan päätään. Olenkin ottanut ennemmin hieman kyselevän tyylin, kun suoran kritisoinnin. Silloin norskit joutuvat miettimään itse asioita selittäessään tyhmälle ulkomaalaiselle miksi asiat ovat siten kuin ovat :) Valtion asioiden rankan kommentoinnin lisäksi kannattaa jättää kuningasperhe rauhaan. Vasta tehdyn tutkimuksen mukaan 70% norjalaisista uskoo prinsessan valehtelevan kyvystään puhua enkeleiden kanssa. Meikäläinen sai melkein perheriidan aikaan kun totesin prinsessan olevan enemmänkin pipipää kuin valehtelija.

Mutta palatakseni maailman parhaaseen terveydenhuoltoon... Minä, piikkikammoinen kävin eilen verikokeessa. Maailman parhaan terveydenhuoltokoulutuksen saanut maailman paras sairaanhoitaja sai aikaiseksi maailman suurimman mustelman. Ei täällä ainakaan piikkikammo parane.

Tuesday, September 11, 2012

Money money money

Tänään töistä kotiin tullessa minua odotti kirje Espanjasta. Kummastelin kovasti, sillä tunnen ko. maasta vain yhden henkilön eikä hän ollut maininnut lähettävänsä minulle mitään kirjettä. Kirjeen avattuani ja luettuani pääsi nauru. Kirje oli espanjalaiselta asianajajalta, joka ilmoitti kuolleesta Emil-miehestä jolta oli jäänyt huomattava perintö. Emilillä ei ollut kuollessaan sukulaisia, ja koska minulla on sama sukunimi kuin Emilillä asianajaja ehdotti että jaetaan perintö keskenämme. Kirjeessä pyydettiin vaitioloa asiasta, sillä ihan laillista homma ei kuitenkaan asianajajan mukaan olisi.

Sangen "hämmästyttävää" oli että firmaa ei löytynyt netistä. Kuten ei myöskään häiskää Espanjan asianajajaliiton luettelosta... :) Mietin jo että pitäisikö pyytää häntä ottamaan yhteyttä omaan asianajajaani. *tirsk* Toisaalta voisin vastata sähköpostitse anonyymiosoitteesta ja pyytää tarkempia tietoja ilman oman nimeni ilmoittamista. Taitaisi mennä pasmat sekaisin kun ei juippi tietäisi kuka huijattavista vastaa, ja minkä nimisestä vainajasta olikaan kyse.

Nämä huijarit ovat selkeästi edistyneet, virallisen näköinen oikeaan osoitteeseen tuleva kirje on huomattavasti aidomman oloinen kuin sähköpostin roskapostilaatikkoon kolahtava kerjuukirje. Ihmettelin kyllä kovasti että mistä ovat osoitetietoni saaneet, ja että kannattaako maksaa postimaksuja ties kuinka moneen huijauskirjeeseen. Tosin yksinkertaisiakin ihmisiä näyttää löytyvän. Luulenpa että itse satsaan äkkirikastumiskeinona edelleen lottoamiseen.

Friday, September 7, 2012

Työjuttuja

Kun aloitin tässä nykyisessä työssä, niin esimies sanoi sopimusta kirjoitettaessa että kolmen kuukauden koeajan jälkeen palkka nousee kymmenellä krunulla per tunti. No koeajan jälkeen kirjoitettiin sitten uutta sopimusta (työaikakin hieman piteni), ja uudessa sopparissa oli viiden kruunun palkankorotus... Kyselyistä huolimatta pomolta ei tullut kunnon vastausta tähän muutokseen, mutta höpisi jotain epämääräistä vuosittaisista bonuksista jotka kattavat sen puuttuvan viisi kruunua. Hieman pisti suututtamaan ja vaikkei suuresta summasta ollutkaan kyse niin työmoraali laski kyllä kieltämättä.

Tälläkään hetkellä mulle ei tule ihan täyttä päivää, joka siis täällä on 7,5 tuntia, mutta ensi viikon jälkeen saan lisää tunteja. Alkaa siis tulemaan jopa hieman tuon normaalin yli, mikä kieltämättä näkyy ihan mukavasti tilipussissa :)

Töissä sattui minulle ensimmäistä kertaa eilen aika hauska välikohtaus. Olin menossa asiakkaan luokse, pistin auton parkkiin ja siirryin sisätiloihin. Tullessani ulos hetken kuluttua ei autoa ollut missään! Pikaisen silmäyksen jälkeen näin auton laskettelevan itsekseen loivaa alamäkeä... Juoksuksihan se piti pistää, ja onneksi sain sen pysähtymään muutamaa metriä ennen edessä ollutta ojaa. Onneksi parkkipaikalla ei ollut muita autoja, eikä esimerkiksi betoniporsaita. Ensipelästyksen jälkeen tuli nauru, ja naureskelin tapahtuneelle itsekseni loppupäivän. Enköhän muista taas hetken käyttää käsijarrua :)