Johan tässä alkaisi päästä elämässa helpolla, jos ei tarkoituksella hommaisi itselleen lisävaivaa. Lisävaivan motivaattorina on tällä kertaa raha, ja kyseessä vakuutusmaksujen kilpailutus. Täällä on tullut nyt jo vastaan sellaisia "tarjouksia", että ihan parinkin vakuutuksen kilpailutus saattaa säästää jopa yli tuhat kruunua (toistasataa euroa) vuodessa. Ihan niinkuin kotosuomessa, myös täällä vertailua vaikeuttaa luonnollisesti vakuutusehtojen kapulakieli. Nyt luulen vihdoin päässeeni sen verran kärryille että vakuutusyhtiö taitaa tulla vaihtumaan. Ja, hämmästyttävää kyllä, kaikki vakuutuksemme eivät tule päätymään samaan yhtiöön. Huolimatta keskittämisalennuksesta saamme silti vuositasolla halvemmat vakuutukset hajauttamalla ne kahteen eri yhtiöön.
Yritin alkaa kilpailuttamaan myös sähkösopimustamme, mutta luovutin sen homman aika nopeasti T:lle. Tuntuu että täällä jokainen sähköfirma ilmoittaa hintansa eri tavalla, ja sitten voi vielä valita kelluvan, puolikelluvan tai kiinteän hinnan. Muutaman tunnin yritin päästä kärryille ennenkuin delegoin vastuun eteenpäin.. :)
Alkusyksystä ostin pakastimeen puolikkaan kuningasravun (tai tarkemmin toisen puolen kintut), ja vihdoin ajattelimme alkaa tehdä siitä syömäkelpoista. Jäskättää vähän kun en ole ennen edes syönyt moista hirviötä, saati valmistanut mutta eikohän tuon kylmän oluen tai valkoviinin avulla saa huuhdeltua alas :)
Pitäkää silti peukkuja...
Friday, November 1, 2013
Thursday, October 31, 2013
Marraskuun hyökkäys
Aamulla päivämäärän nähdessäni havahduin siihen että huomenna on marraskuu. Mistä ihmeestä se nyt jo tuohon kynnykselle ehti? Juurihan oli elokuu ja palasimme piiiitkältä ja mukavalta kesälomalta.. Kaamoksen alkuun on vajaa kuukausi, tällä hetkellä päivän pituus on vielä yli kuusi tuntia. (Joka luonnollisesti asettuu juuri siihen työpäivän ajalle..) Kirkasvalolamppu on jo kaivettu esille, ja joka aamu se tulee napsaistua päälle.
Tämän päivän paikallislehdessä oli (näin suomalaisin silmin) hieman outo artikkeli. Otsikkona oli: Älä pelästy jos näet aseistetun poliisin tällä viikolla. Ensin ihmettelin että miksi joku muka pelästyisi aseistettua poliisia. Sitten muistin että täällä poliisit eivät normaalisti kanna asetta, tällä viikolla kyse on harjoituksesta. Breivikin iskun jälkeen tosin täälläkin on ollut puhetta poliisin aseistautumisen puolesta, vielä tosin muutosta ei ole tapahtunut.
Muista kuvioista sen verran, että auton etsintä on edelleen kesken. Tai siis monia on jo löytynyt mutta ei sitä oikeaa. Valitsin jo kertaalleen merkin ja mallinkin, mutta olen taas alkanut empimään. Jotenkin vaikeaa ja pelottavaa jo pelkän autolainan ajatteleminenkin, täällä kun ne on niin pirskutin kalliita.
Töissä näyttäis reissuhommat alkavan noin kuukauden päästä, alkuun noin kuukauden-kaksi saa sahata välillä Tromssa-Stavanger. Jatkosta näkee sitten myöhemmin, mutta nyt helpottaa jo kummasti kun pääsee vihdoin "oikeisiin töihin". :)
Otetaanpa tähän loppuun zipale ruotsalaiselta Frida Sundemolta. Enjoy!

Wednesday, October 30, 2013
Kaaos
Eilen töistä kotiuduttuani oli vastassani kaaos. Eteisessä melkein kompastuin vanhan sängyn palasiin, ja matkallani yläkertaan ohitin lukemattoman määrän pahvilaatikoita ja vanhoja/rikkinäisiä huonekaluja. Yläkerrassa puikkelehdin romujen välissä ja sain ensimmäisenä syliini jätesäkin täynnä vaatteita.
Joo, T on alkanut vihdoin laittamaan kunnon eristyksiä yläkerran ja ullakon välille. Tämä tarkoittaa sitä että koko ullakko on tyhjennettävä, ja se on ollut kohtalaisen täynnä. Ullakolle on varastoituna mm. kangaspuut ja höyläpenkki (!), sekä tietenkin kaikki muu "pois silmistä"-roina. Tänään alkanee lajittelu, jonka tuloksen tiedän jo etukäteen. Kaikki turha siis kaatopaikalle. Onneksi meillä on iso auto..
Viikonlopun ohjelmaakaan ei tarvinne veikkailla, tuskin remontti on siihen mennessä valmis.
Sitten vielä vinkkiä talvella pohjois-eteläsuunnassa matkustaville. VR on aloittanut autojunakampanjan, jossa saa mielestäni kohtalaisen edullisesti sekä auton että porukan Etelä-Suomesta Lappiin ja takaisin. Ajamisen sijaan voi oikaista itsensä makuuhyttiin ja ottaa rennosti. Itsehän jo varailin liput meidän joulureissua varten :)
Nyt kannattaisi siis varailla niitä lippuja ja tulla talvella pohjoiseen. (Sukulaiset ja ystävät, herätys!)

Saturday, September 28, 2013
Aamuhetki kullan kallis
Talo on hiljainen, T nukkuu vielä. Ulkona aurinko paistaa ja on ensimmäistä kertaa tällä viikolla tyyntä. Otan kupin kahvia ja istun olohuoneen ikkunan eteen nauttimaan siitä. Vuorien huipuilla ei vielä ole lunta ja majakan katolla istuu yksinäinen lokki. Hiljalleen tajuntani valtaa ymmärrys.
Muuton jälkeen on ollut hektistä, uusi työ syö päivän tehokkaimmat tunnit ja iltaisin ja viikonloppuisin huomion vievät talo ja puutarha. Vuokralaiset olivat pitäneet talosta huolta, mutta jättäneet pihan koskemattomaksi. Aina kun katson ikkunasta ulos alkavat aivoni suunnittelun: Tuohon pitää istuttaa tuulen suojaksi pensaita, pärjäävätkö tulppaanit talon tuolla sivulla, muista levittää kuorihake viinimarjapuskien alle... On paljon pikkutöitä jotka pitää tehdä alta pois ennen talvea, ja paljon jää ensi vuodelle. Tästä syystä katse hakeutuu ulkona aina puutarhaan ja maisemista nauttiminen unohtuu.
Tänä aamuna päätin sysätä suunnittelun myöhemmäksi ja pakottaa katseeni kauemmaksi. Kaukaisimmat vuoret ovat vielä sumuverhon takana ja lähimpien rinteet hehkuvat syksyn väreissä.
Mieli lepää.
Friday, June 21, 2013
Home sweet home
Täällä ollaan, Tromssassa. Kotona. Ajeltiin lopulta yhtä soittoa, ja noin 27 tunnin matkanteon jälkeen parkkeerasimme anopin pihaan. Loppupäivä meni lepäillessä, kuulumisia vaihdellessa ja täysihoidosta nauttiessa. Iltasella kävimme tervehtimässä vuokralaista, joka oli jo saanut talon lähes siivottua. (Siivous oli tehty todella hyvin, en vielä parin päivän jälkeenkään ole löytänyt valittamista.)
Torstaiaamuna vuokralainen sitten häipyi viimeisine tavaroineen, ja me pääsimme siirtymään täysihoidosta kotiin. Siitä se urakointi sitten alkoi... Talo kun oli vuokrattuna osittain kalustettuna, mikä tarkoittaa sitä että kaikki minun tavarani (ja okei, osa T:n tavaroista myös) oli pakattuna yläkerran kahteen huoneeseen, ja vuokralaisilla oli käytössä vain kaksi makuuhuonetta. Torstaiaamusta lähtien olen siis kantanut yläkerrasta tavaroita alas, purkanut laatikoita ja saman tien pakannut niitä uudestaan. Vuokralaisilla käytössä olleet T:n poikamiesajan astiat siirtyivät saman tien ullakolle, seuranaan noin puolet keittiön muista tarvikkeista. Grimstadissa sitä huomasi ettei keittiössä tarvitse välttämättä olla seitsemää kattilaa ja viittä paistinpannua... Kaapit kokivat siis melkoisen tyhjennyksen. Pakattuina olleet astiat piti tietysti myös pestä, samaten kun esiin kaivamani pyyhkeet ja liinavaatteet. Pesukoneet ovat siis laulaneet yhtä soittoa lähes koko ajan.
Miinuspuolena vuokralaisista sanottakoon se, etteivät olleet pitäneet minkäänlaista huolta puutarhasta. En minä nyt tietenkään odottanutkaan että parikymppiset sällit nyppisivät rikkaruohoja kukkapenkeistäni, mutta olisi tuon nurmikon voinut edes joskus ajaa. Tänään saatuani keittiön edes siedettävään järjestykseen päätin tarttua toimeen ja kaivaa ruohonleikkurin esiin. En tullut katsoneeksi montako tuntia siihen meni, mutta lopulta tuo villiintynyt heinikko on päihitetty.
Nyt siis vihdoin, ensimmäistä kertaa paluun jälkeen otin lasillisen viiniä ja istahdin ikkunan ääreen nauttimaan maisemista. Nautiskelua kestänee huomiseen, jolloin saapuu muuttoauto ja pääsen purkamaan seuraavia laatikoita...
Tuesday, June 18, 2013
Matkalla
Muuttoauto saapui maanantai-iltana kymmeneltä, ja lähti pihasta noin 23.30. Tämän jälkeen piti vielä siivota loput asunnosta. Nukkumaan päästiin joskus kahden-kolmen kieppeillä.
Aamulla läpät lävähtivät auki jostain kumman syystä jo puoli yhdeksän jälkeen. Kun olimme saaneet aamiaisen syötyä ja jälkemme siivottua, oman auton pakattua (on muuten täynnä tämäkin) kävimme vielä sanomassa heit T:n luokkakaverille. Kello oli puoli yksi kun lähdimme vihdoin kaverin pihasta kohti Tromssaa. Kelit ovat toistaiseksi olleet hieman liiankin hyvät ottaen huomioon automme jossa ei siis ole ilmastointia...
Matkaa on taitettu nyt lähes yksitoista tuntia, ja ohitimme juuri Trondheimin. Ei siis ihan vielä olla puolivälissä. Katsotaan nyt miten pitkään jaksamme ajella ennen pysähdystä, tähän mennessä olemme ajaneet vuorotellen toisen ottaessa torkkuja vieressä.
(Trondheimissä klo 23.20 aurinko on juuri laskenut mutta on vielä täysin valoisaa. Ihanaa ajaa kohti keskiyön aurinkoa!)
Sunday, June 16, 2013
Vihdoinkin
Nyt on kuitenkin vielä pakkausstressi, joten palailen kuulumisiin paremmalla ajalla. Ajattelin vain ilmoittaa että hengissä ollaan :)
Tuesday, May 21, 2013
Tanskanmaalla, osa 3
Viime perjantain kansallispäivän innostamina päätimme lähteä miniristeilylle Tanskaan. Ihan vain täydentämään punaviini- ja lihavarastoja, ja viettämään vapaapäivää shoppailun lomassa. (Ja tätä kaikkea siis ehdotti T!) Ajattelin myös yrittää etsiä kesän häihin kenkiä, sellaisia jotka sopivat pieneen tilaan eli prätkän kyytiin. Kesälomareissu kun alkaa T:n serkun häillä täällä Etelä-Norjassa.
Ensimmäiseksi kohteeksi valitsimme Hirsthalsia lähimmän "suuremman" kaupungin, Hjørringin. Kyseessähän ei mikään metropoli ole, mutta sen verran iso kuitenkin että sieltä löytyi mm. kauppakeskus. Kauppakeskuksesta löytyi kaikki ne normaalit putiikit mitä niissä nyt yleensä on, mutta tämä pääsi kyllä yllättämään:
Juustoauto! Tässä olis ideaa ihan sellaiseksi jätskiautotyyppiseksikin, eikä pelkästään paikalleen parkkeerattavaksi :)
Kauppakeskuksen ulkopuolelta lähti kävelykatu, joka piti tietenkin käydä talsimassa läpi. Mitään ostamista ei taidettu tuolta kadulta löytää, mutta minusta se oli kauhean viihtyisä.
Tuossa keskellä menevä pyörätieosuus ei mene tien tavoin suoraan, vaan mutkittelee. Hauska!
Anteeksi kovasti kun en tajua miten joutsenen saa yhdistettyä apteekkiin.. Tai voihan tietysti olla että tipu törrötti paikallaan jo ennen liiketilaa.
Nämä kolikonpyörittäjät olivat hieman humoristisempaa taidetta.
Näitä upeita julkisivuja Tanskassa on paljon. Yleensäkin kivirakentaminen on yleistä, noin 99,99% Tanskalaisista asumuksista on kivi- tai tiilitaloja. Olen onnistunut bongaamaan näillä "useilla" reissuillamme jopa kolme (3!) puutaloa, ja yksi niistä on ystäviemme.
Ja sitten siihen tärkeimpään, eli niihin kenkiin. Valitettavasti häihin ei löytynyt jalkaan laitettavaa, mutta kesäkengät löytyi! Pakko oli ostaa kun halvalla sai, sisäisen Sulo Vilènini huudellessa taustalla :) Eikö ihqut!
Siskolle ihan sen verran tiedoksi, että lakkasin kyllä varpaankynteni kengät jalassa-kuvaa varten mutta ne kuvat ei onnistuneet. Taidan olla tulossa vanh(emm)aksi kun näytti jalat omasta mielestä niin rumilta. On se nyt kumma jossei kintut pysykään loppuikää niinkun 15-kesäisellä. Hmph.
Koska aikaa vielä jäi niin poikkesimme myös läheisessä Fredrikshavnissa. Sieltä ei enää tullut otettua kuvia kun jotenkin se kävelykatu näytti siellä ihan samalta. Paikallisessa videofirmassa keski-ikänen alkuasukas bongasi T:n päällä olevan suomi-t-paidan, ja meinasi hypätä nahoistaan. Kaveri osasi laskea hieman suomeksi, ja oli kova Formula1-fani. Sainkin pikakurssin Räikkösen tämänhetkisestä sarjatilanteesta kun kerroin ettei meillä ole urheilukanavaa jolta voisi kyseistä lajia seurata :)
Huomenna meille saapuu vieras pohjoisesta, joten saatte osottaa seuraavaa(kin) päivitystä hetken. Mukavaa loppuviikkoa!
Wednesday, May 15, 2013
Mainos
Varoitus: Allaoleva teksti sisältää mainontaa.
Sain eilen mieluista ja yllättävää sähköpostia. Puhelinoperaattorini ilmoitti että käytössäni oleva liittymä on muuttunut puheajaltaan, tekstiviesteiltään ja kuvaviesteiltään rajattomaksi hinnan pysyessä samana. Eli saan siis soittaa ja puhua ihan miten monta tuntia kuukaudessa tahansa, samaan rahaan. Soittaa saa kaikkiin pohjoismaihin, eli Suomeenkin voi juoruilla entistä enemmän. :) Norjansuomalaisille tiedoksi että liittymäni on One Call.
Olen ollut operaattoriin kohtalaisen tyytyväinen, liittymän hallinta netin kautta on helppoa, asiakaspalvelunumeroon voi jättää soittopyynnön jolloin vapautuva asiakaspalvelija soittaa vuorollasi takaisin eikä puhelimessa tarvitse jonottaa. Ainoa miinuspuoli on ollut puhelimen erikoinen käyttäytyminen Suomessa käydessä. Puhelin nimittäin hukkaa operaattorin eikä netistä löytyviä ohjeitakaan noudattamalla pidä sitä muutamaa minuuttia pidempään. Tosin edellisen Suomenreissun jälkeen sain asiakaspalvelusta uudet ohjeet, eli nyt luulen tietäväni miten seuraavalla kerralla pitää toimia :)
Päivän TJ-luku on 16! Noin monena päivänä pitää siis vähintään piipahtaa töissä ennen lomaa. Mä odotan niin kovasti meidän tulevaa reissua etten meinaa nahoissani pysyä:) (Lomaa edeltävää muuttohässäkkää en odota ihan yhtä kovasti...) Alunperin meinasin hakea vihdoin tänään niitä muuttolaatikoita mutta olin töiden jälkeen niin poikki etten jaksanutkaan. Huomenna sitten.
Perjantaina täällä on taas kansallipäivä, jota norskit viettävät kulkueissa kävellen/kulkueita katsellen kansallispuvut päällä. Me, eli yksi suomalainen ja yksi vähemmän isänmaallinen, suunnataan Tanskaan ostoksille. Alkaa olla viimeisiä tilaisuuksia ennen pohjoiseen muuttoa käydä täydentämässä punaviinivarastoja ja ajattelin myös yrittää löytää ensi kesän hääjuhlaan kengät. Sellaiset jotka menee pieneen tilaan (=mahtuu moottoripyörän kyytiin) tai niin halvat jotka raskii heittää juhlien jälkeen menemään. Katsotaan löytyykö.
(Jürgen: Ollaanpa lähempänä heinäkuuta yhteyksissä jos vaikka mopojen kulkureitit kohtaisivat jossainpäin Eurooppaa!)

Saturday, May 11, 2013
Ottakaa varas kiinni!
Lauantai lähti mukavan rennosti käyntiin reilun kolmen tunnin työrupemalla joka alkoi klo 6.00. Koska töissä tuli valmista jo yhdeksän jälkeen, poikkesin aamukylässä kaverilla ja sieltä sitten kotiin herättämään T aamiaiselle :) Mokoma oli hieman unisen oloinen, joten päätin siirtyä ihan itsekseni autotallin puolelle asentamaan synttärilahjaksi saatuja lämpökahvoja mopoon. Homma kuitenkin tyssäsi alkuunsa kun toisen puolen tärinäpaino ei lähtenyt irti edes lievien kirosanojen saattelemana. Raahauduin lähes periksi antaneena takaisin sisälle ja mainitsin ongelman T:lle. Hetken päästä tämä päätti tulla auttamaan, ja siitä eteenpäin olinkin juoksutytön roolissa... Mutta kahvat asentuivat, ja tulevan lomareissun valmisteluissa on yksi homma vähemmän. Puhumattakaan siitä ettei ainakaan näpit palele vaikka muuten kylmä tulisikin. Jes!
T innostui viime kesän mansikkasaaliista niin kovasti, että meni ostamaan lisää taimia minun lievistä estelyistäni huolimatta. Minä ajattelin muuttamista tyhjillään olevien kesäkukkalaatikoiden kanssa ja T ajatteli mansikoita. Nyt niitä sitten on, ja parempi olisi että tuottavat satoa... Mansikkaistutuksia katsellessani hoksasin että vuokranantajilla kasvaa kovasti paljon idänsinililjoja, ja että me muutetaan pohjoiseen ulkokukkalaatikot täynnä multaa. Arvannette miten homma eteni? No myönnetään että sumeilematta ryöväsin niiden kymmenien (ellei satojen) joukosta muutaman sipulin omiin laatikoihin. Ihan vain kokeillakseni josko suostuvat kasvamaan pohjoisessakin.
Suomessakin varmaan jossain mediassa mainittiin norjalaisesta eurojackpotin voittajasta, joka lunasti 105 miljoonaa kruunua (noin 14 milj €). No mitäs tämä uusi miljonääri tekee? No menee tietysti telkkariin vastaanottamaan "voittoa" (tilillehän ne sen maksaa). Ihan omalla naamalla ja nimellä. Miten mulla tulisi tuollainen viimeiseksi mieleen jos vastaavanlainen onnenpotku kohdalle sattuisi... No, kukin tyylillään. Ai niin, voittaja muuten mainitsi haastattelussa ettei oikeastaan tarvitse niitä rahoja. No miksi ihmeessä sitten pelaa moisia pelejä, jättäisi pelaamisen niille jotka tarvitsevat... :)

Subscribe to:
Posts (Atom)