Metsästys jatkuu

Täällä on ollut viime päivät kohtalaisen sateista, mistä syystä jätimme syksyn viimeisen kokoontumisajonkin väliin. Tänään päivällä kuitenkin aurinko paistoi pilvien välistä, joten päätin lähteä katsomaan josko viimeviikkoiset pikkusuppikset olisivat kasvaneet poimittaviin mittoihin. Löytyihän niitä taas, noin parin litran verran. Koska viimeviikkoinen marinadi ei ollut mikään suuri yleisön suosikki, etsin uuden ohjeen vastapoimituille sienille. Keittelin puolet sienistä tämän ohjeen mukaan ja loput laitoin sienikuivaajaan.

Marinadin aineksia ostellessa ostin myös sisäfileen jotta pääsemme maistamaan hilloketta saman tien. Sapuskan ollessa valmista, kaivoin yhden purkeista jääkaapista valmistautuen henkisesti herkutteluhetkeen. Ja - mitä ihmettä, hilloke ei ollut jähmettynyt yhtään! Koska kaupasta ei löytynyt hillosokeria (eivät ilmeisesti käytä täällä Norjassa moista!), sokeroin hillokkeen ruokosokerilla. Ja tietysti unohdin ostaa (ja käyttää) jotain hyydyttävää. Hmph. No, tekevälle sattuu, ja seuraavaan satsiin muistan varmasti laittaa agaria, liivatetta tai jotain muuta vastaavaa... Maku nimittäin oli lihan kanssa makuhermoja hivelevä. Uskon helposti ohjeessakin mainitun vinkin tämän hillokkeen käytöstä riistan kanssa..

T sai aikamoisen hekotuskohtauksen tänään ennen ruokaa. Minä ihmettelen ääneen että mikä ihme ääni meidän keittiöstä kuuluu, ja suuntaan tutkimaan äänen lähdettä. Se oli tietysti se itse päälle laittamani sienikuivuri...

Metsästäjä-Henna

Niinkuin olen jo aiemminkin kirjoitellut niin olen yrittänyt metsästää sieniä myös tänä syksynä, huonolla menestyksellä. Kanttarelleja olen löytänyt ehkä kuusi, ja suppilovahveroita muutaman enemmän. Edes tuosta meidän lähimetsästä josta viime vuonna keräsin varmasti lähemmäs kymmenen litraa ei ole löytynyt kuin muutama pikkuinen suppis. Eilen ajattelin antaa lähimetsälle viimeisen mahdollisuuden, ja päätin etukäteen luovuttaa tältä syksyltä mikäli mitään ei löydy. Hetken aikaa ehdinkin kuljeksia ennenkuin ensimmäiset bongasin.

Melkein ensimmäiset "vastaantulleet" suppikset

Ensimmäisten löytymisen jälkeen niitä alkoi löytymään enemmänkin, ilmeisesti verkkokalvoni asetukset piti säätää sienimetsään sopiviksi. Kummastus oli kuitenkin se, että valtaosa oli kovinkin pieniä. Olin jotenkin kuvitellut että suppisaika olisi alkanut jo aikoja sitten, mutta näytti siltä että täällä se olisi vasta alkamassa? Paikka paikoin sieniä oli PALJON, mutta rykelmässä oli ehkä noin viisi niin suurta että viitsi poimia. 

Bongaatko kuvasta suppiksen? (Niitä on  vain noin 40..)

Löytämieni pikkusienien sijainnit pistin visusti mieleen, ja suuntaan noin viikon päästä uudelleen samoille apajille. Suurempiakin sieniä löytyi jonkin verran, puhdistettuna olivat noin puolitoista litraa. Koska meidän pikkupakastin on täynnä ja kuivattuina löytyy vielä viimevuotisiakin, päätyivät nämä marinadiin. Ohje löytyy täältä. Ohjeessa oli mielestäni hieman turhan paljon punasipulia, sekä liian vähän lientä. Sipulia purkkeihin tuli siis runsaasti, ja lientä piti tehdä vielä toinenkin satsi ennenkuin purkit olivat täynnä. Parin päivän päästä päästään maistamaan millaisia niistä tuli... 

Saalis ennen puhdistusta

Edit: Saalista maistettu. Ihan syötäviä olivat, vaikkakin odotin että olisivat olleet parempia. Ehkä hieman liian öljyisiä, ja sitä sipulia oli tosiaan seassa ihan liikaa. Jos jollakulla on hyvä resepti suppiksien säilöntään muuten kuin kuivaamalla tai pakastamalla, otan mielelläni vastaan. Täällä on nimittäin satanut reilusti koko päivän, ja kuulen tänne asti niiden viimeviikonloppuisten poimimatta jääneiden kääpiösienien kasvavan kohisten :)

Maailman paras maa

Norjalaisten mielestä Norja on maailman paras maa asua. Täällä on kaikki niin hyvin, sosiaalihuolto pelaa, työttömyysprosentti on alhainen, terveydenhuolto on kaikille taattu (ja tietysti maailman paras). Yhteiskunta vain toimii niin maailman parhaasti, että voi että. Jos kommentoit esimerkiksi autoilun erittäin rankkaa kuppaamista joka suunnasta, saat todennäköisesti kuulla jotain valtionkassan kerryttämisestä jotta maailman parhaat yhteiskunnan rattaat jatkavat rullaamistaan. (Esimerkiksi ostamasi käytetyn auton rekisteröinti omiin nimiin maksaa auton vuosimallista ja painosta (?) riippuen n. 200-3000 euroa...)

Norjalaiset itsekin kritisoivat esimerkiksi tieverkoston huonoa kuntoa, mutta "ulkopuolisen" ei kannata alkaa aukomaan päätään. Olenkin ottanut ennemmin hieman kyselevän tyylin, kun suoran kritisoinnin. Silloin norskit joutuvat miettimään itse asioita selittäessään tyhmälle ulkomaalaiselle miksi asiat ovat siten kuin ovat :) Valtion asioiden rankan kommentoinnin lisäksi kannattaa jättää kuningasperhe rauhaan. Vasta tehdyn tutkimuksen mukaan 70% norjalaisista uskoo prinsessan valehtelevan kyvystään puhua enkeleiden kanssa. Meikäläinen sai melkein perheriidan aikaan kun totesin prinsessan olevan enemmänkin pipipää kuin valehtelija.

Mutta palatakseni maailman parhaaseen terveydenhuoltoon... Minä, piikkikammoinen kävin eilen verikokeessa. Maailman parhaan terveydenhuoltokoulutuksen saanut maailman paras sairaanhoitaja sai aikaiseksi maailman suurimman mustelman. Ei täällä ainakaan piikkikammo parane.

Money money money

Tänään töistä kotiin tullessa minua odotti kirje Espanjasta. Kummastelin kovasti, sillä tunnen ko. maasta vain yhden henkilön eikä hän ollut maininnut lähettävänsä minulle mitään kirjettä. Kirjeen avattuani ja luettuani pääsi nauru. Kirje oli espanjalaiselta asianajajalta, joka ilmoitti kuolleesta Emil-miehestä jolta oli jäänyt huomattava perintö. Emilillä ei ollut kuollessaan sukulaisia, ja koska minulla on sama sukunimi kuin Emilillä asianajaja ehdotti että jaetaan perintö keskenämme. Kirjeessä pyydettiin vaitioloa asiasta, sillä ihan laillista homma ei kuitenkaan asianajajan mukaan olisi.

Sangen "hämmästyttävää" oli että firmaa ei löytynyt netistä. Kuten ei myöskään häiskää Espanjan asianajajaliiton luettelosta... :) Mietin jo että pitäisikö pyytää häntä ottamaan yhteyttä omaan asianajajaani. *tirsk* Toisaalta voisin vastata sähköpostitse anonyymiosoitteesta ja pyytää tarkempia tietoja ilman oman nimeni ilmoittamista. Taitaisi mennä pasmat sekaisin kun ei juippi tietäisi kuka huijattavista vastaa, ja minkä nimisestä vainajasta olikaan kyse.

Nämä huijarit ovat selkeästi edistyneet, virallisen näköinen oikeaan osoitteeseen tuleva kirje on huomattavasti aidomman oloinen kuin sähköpostin roskapostilaatikkoon kolahtava kerjuukirje. Ihmettelin kyllä kovasti että mistä ovat osoitetietoni saaneet, ja että kannattaako maksaa postimaksuja ties kuinka moneen huijauskirjeeseen. Tosin yksinkertaisiakin ihmisiä näyttää löytyvän. Luulenpa että itse satsaan äkkirikastumiskeinona edelleen lottoamiseen.

Työjuttuja

Kun aloitin tässä nykyisessä työssä, niin esimies sanoi sopimusta kirjoitettaessa että kolmen kuukauden koeajan jälkeen palkka nousee kymmenellä krunulla per tunti. No koeajan jälkeen kirjoitettiin sitten uutta sopimusta (työaikakin hieman piteni), ja uudessa sopparissa oli viiden kruunun palkankorotus... Kyselyistä huolimatta pomolta ei tullut kunnon vastausta tähän muutokseen, mutta höpisi jotain epämääräistä vuosittaisista bonuksista jotka kattavat sen puuttuvan viisi kruunua. Hieman pisti suututtamaan ja vaikkei suuresta summasta ollutkaan kyse niin työmoraali laski kyllä kieltämättä.

Tälläkään hetkellä mulle ei tule ihan täyttä päivää, joka siis täällä on 7,5 tuntia, mutta ensi viikon jälkeen saan lisää tunteja. Alkaa siis tulemaan jopa hieman tuon normaalin yli, mikä kieltämättä näkyy ihan mukavasti tilipussissa :)

Töissä sattui minulle ensimmäistä kertaa eilen aika hauska välikohtaus. Olin menossa asiakkaan luokse, pistin auton parkkiin ja siirryin sisätiloihin. Tullessani ulos hetken kuluttua ei autoa ollut missään! Pikaisen silmäyksen jälkeen näin auton laskettelevan itsekseen loivaa alamäkeä... Juoksuksihan se piti pistää, ja onneksi sain sen pysähtymään muutamaa metriä ennen edessä ollutta ojaa. Onneksi parkkipaikalla ei ollut muita autoja, eikä esimerkiksi betoniporsaita. Ensipelästyksen jälkeen tuli nauru, ja naureskelin tapahtuneelle itsekseni loppupäivän. Enköhän muista taas hetken käyttää käsijarrua :)

Tervetuloa tänne!

Norjassa osoitteet eivät ole aina niin selkeitä kuin voisi olettaa. Jos Suomessa on osoitteena esimerkiksi Itsenäisyydenkatu 5, se löytyy siitä kolmosen ja seiskan välistä ja on kadun kolmas talo. Tai Tampereentie 350 on 3,5 kilometriä tien alkupisteestä. Täällä Kystgate 3:n sisäänkäynti saattaa olla sillä viereisellä kadulla tai katu risteää ja on molempiin suuntiin saman niminen. Kylttiä ei tietenkään välttämättä ole. Tai niinkun tänään etsimme erästä paikkaa (ikäänkuin paikallinen seurojentalo tms.) jonka osoite oli netissä tyyliin "Pispala, 33250 Tampere" Alue oli tietenkin hieman Pispalaa pienempi, ja ajattelimme lähempää löytyvän tienvarresta kyltin. Kylttiä ei ollut ja mikäli en olisi netistä nähnyt kuvaa talosta, olisi ollut ihan toivotonta löytää perille. Talon kyljessäkään ei ollut nimeä, ainoastaan ovessa pieni A4-kokoinen lappu.

Kyseisessä paikassa oli tarkoitus olla paikallisen jousiammuntakerhon harjoitukset, joihin T halusi käydä tutustumassa. T:llä on kova kuume ostaa itselleen oma jousi ja aloittaa uusi harrastus. Kuitenkin, paikalla aikamme odoteltuamme aloimme ymmärtämään ettei paikalle tule ketään. Netistä löytyikin siinä vaiheessa tieto, että harjoitukset ovat poikkeuksellisesti ulkoradalla. Vika oli vain siinä että tuon ulkoradan sijaintia ei oltu mainittu missään. Että tervetuloa vain uudet jäsenet...

Tänään käytiin katsomassa täällä kovasti mainostettu elokuva "Kon-Tiki". Täytyy sanoa etteivät turhaan ole mainostaneet, vaikkei tuo ehkä ihan omaan TOP-kymppiin yltänytkään. Mielenkiintoinen kaikesta huolimatta, ja tulihan siinä hieman historian oppituntiakin samalla. (Taisi muuten olla ensimmäinen isolta kankaalta katsottu kuva jossa puhuvat norjaa.) Laho pääni vain aiheutti sen, että kotiin tultuamme huomasin tuon aiemmin hehkuttamani Alt For Norgen ensimmäisen jakson olevan jo reilusti yli puolen välin.. Onneksi oli vasta ensimmäinen, ikään kuin tutustumisjakso jossa kukaan ei vielä edes pudonnut.

Jos metsään haluat mennä nyt...

Sain noin viikko sitten vuokraemännältä vinkin siitä, missäpäin täällä kasvaa kanttarelleja. Koska meidän lähimetsän suppilovahverot ovat vielä kovasti pieniä, päätin eilen lähteä tutkimaan noita vinkatun alueen metsiä.

Otetaan tähän väliin pieni mielikuvaharjoittelu. Kuljet rauhassa metsässä kuunnellen lintujen viserrystä. Välillä löydät ryhmän sieniä joita kumarrut poimimaan. Ehkäpä sinulla on mukanasi termospullossa kahvia, jota pysähdyt nauttimaan mättäällä istuskellen ja metsän rauhasta nauttien. Parin tunnin kuljeksimisen jälkeen sinulla on mielestäsi tarpeeksi sieniä ja suuntaat askeleesi kohti kotia.

Ja palataanpas sitten todellisuuteen: Auto parkkiin ja ei kun metsään. Ensimmäisenä vastaan tulee vuoristopuro, jonka ylitse onneksi pääsi ilman suurempia ponnisteluja. Sitten se alkoi, meinaan ylämäki. Kohtalaisen tiheäkasvuista puustoa, joista puolet nurin. Siinäpä sitten taiteilet itseäsi sinne töppyrän laelle hirveässä ryteikössä. Puusto niin tiheäkasvuista ettei aluskasvillisuutta oikeastaan ole, eli pelkkää mutaa. No, jospa siellä ylempänä sitten olisi. Noin ikuisuuden kestäneen jyrkähkön ylämäen jälkeen alkaa näyttää jo oikealta metsältä, siis sammalta ja kaikkea. (Tässä vaiheessa meikäläinen puuskuttaa kun höyryveturi, eipä ainakaan tarvitse pelätä näkevänsä "villieläimiä") Onneksi muistin ottaa vesipullon mukaan, eli pienet huikat ja tetsaus jatkuu. Huomaan olevani kallion laella, jossa kasvaa pelkkää kanervaa. Ei siis sieniä, joten eteenpäin. Edessä  jyrkkä rotko, joten lievä koukkaus siihen suuntaan missä näyttäisi olevan sienille otollista kasvupaikkaa. Kaksi kanttarellia! Jee! Matka jatkuu, ja maasto edelleen kohtalaisen haasteellista. Koko ajan saa varoa puoliksi maatuneita puunrunkoja, ja väistellä peuran/hirvenläjiä. Suo. Ei kanttarelleja. Ylämäki, muutama suppilovahvero. Muistin isän kertoneen että kanttarellit kasvavat usein metsäojien varrella. Pienehkö rotko jonka pohjalla vettä, laskeudun sinne ja totean olevani ikivarjossa. Ei siis kanttarelleja. Puron yli, onneksi goretex-kengät toimivat sillä jalka muljahtaa mutalammikkoon. Toista reunaa ylös, muutama kanttarelli. Koska ämpärin pohja alkaa olla peittynyt ja jalkoja pakottaa, suuntaan autolle. Siis suuntaisin jos tietäisin missä päin se on. Kännykkä taskusta ja GPS päälle. Sijainti löytyy mutta sen jälkeen hukkaa yhteyden. Kiva. Partiotaidot käyttöön ja auringosta suunta, ja alamäkeen kulkemalla todennäköisesti päätyy oikeaan paikkaan. Mutaisessa rinteessä persluisua ja sitten poimitaan uudelleen ne jo kertaalleen poimitut sienet sieltä mudan seasta. Paluumatkalla muutama kanttarelli.

Eilinen reissuni oli siis kaukana idyllisestä metsäkävelystä, eikä saaliskaan ollut kummoinen. Taisin olla vinkistä huolimatta väärällä alueella :) Paikalliset ryteiköt ovat harvemmin sellaisia hoidettuja metsiä kuin Suomessa. Maasto tekee tietysti omat haasteensa, sillä metsäkoneilla ei valtaosaan paikoista pääse. Silti täällä näkee jatkuvasti niin tiheitä havumetsiä ihan teidenkin varsilla, ettei aluskasvillisuutta oikeastaan ole. Jos taas kasvaa lehtipuuta, niin sitten on sellaista ryteikköä ettei ilman viidakkoveistä ole asiaa. Nämä siis eivät oikein osaa hyödyntää metsävarojaan, tai sitten eivät viitsi. Koska öljy.

Eilispäivän uutisia

Töissä tulee kuunneltua kohtalaisen paljon (koko päivä) radiota. Eilen kuulin kaksikin mielestäni hieman kummallista uutista, tosin paikkakuntien nimet tuntuvat aina vilahtavan korvieni ohi huomaamatta. Molemmat näistä koskivat kuitenkin mielestäni Norjaa.

Eilen oli erään paikkakunnan päiväkerhosta päätetty tehdä retki rannalle. Jonkin ajan kuluttua olivat havainneet että porukasta puuttuu 3-vuotias poika. Tietysti ensimmäiseksi ajatellaan sitä pahinta vaihtoehtoa, ja paikalle tulivat sukeltajat etsimään mahdollisesti veteen tipahtanutta poikaa. Aikansa etsittyään totesivat että se tenava ainakaan pohjassa ole. Koko ajan oli käsittääkseni etsitty myös ympäristöstä, ja muutaman tunnin kuluttua katoamisesta poika löytyikin (onneksi) hyvässä kunnossa lähistöltä. Uutinen herätti meikäläisessä lähinnä suuttumusta: Miksi hiivatissa pitää lähteä noinkin pienien ihmisten kanssa retkelle RANNALLE jos valvovia silmiä ei ole tarpeeksi. Ja kyllä, minä tiedän että natiaiset osaavat olla vilkkaita liikkeissään ja niiden kanssa pitää olla silmät selässäkin. Sehän se meikäläistä kummastutti entistä enemmän. Jos nimittäin minä, lapseton, tiedän tuon niin miksei sitten päiväkodin henkilökunta. Onneksi tällä tarinalla oli onnellinen loppu.

Toinen uutinen olikin vähän erikoisempi. Eräällä norjalaisella paikkakunnalla on ihmetelty joutsenten vähyyttä. Päivänä eräänä joku sattui näkemään kun joutsenta raahattiin autoon, oli ilmeisesti päätymässä illallispöytään. Epäilys oli, että jotkut maahanmuuttajat ovat tuoneet kotimaastaan joutsenreseptin ja nyt sitten toteuttavat sitä täällä. Ja joutsenethan ovat siis myös Norjassa rauhoitettuja ihan kuin Suomessakin.. Saahan siitä yhdestä linnusta ihan reilusti tietysti soppaa :)

Statistiikkaa

Joskus on hauska katsella että mitä kautta ja millä hakusanoilla blogiini tullaan. Valtaosa hauista liittyy jäämereen, prätkiin tai niiden yhdistelmiin. Välillä löytyy hauskoja hakusanoja tai niiden yhdistelmiä millä joku on löytänyt perille. Vai mitä sanotte hausta "haba naulakko". Melkein niinkun mä täällä treenaisin hauistani naulakossa leukaa vetämällä :)

Suurin osa käytetyistä linkeistä on muista blogeista, lähinnä tietysti muista norjansuomalaisista. Moni kun on tehnyt saman kuin minä, eli linkittänyt kohtalotoverinsa tuohon sivupalkkiin. Muutama omituisuuskin tuolta linkkilistalta löytyy. Tänään kun nimittäin testasin yhtä niin päädyin jollekin seuranhakusivustolle. Miten ihmeessä meikäläisen blogiin pääsee deittisivuilta? Osoite näytti olevan venäläinen, ja varmaan siitä johtuen mulla on jonkin verran käyntejä Venäjältä lukijoiden joukossa. Paitsi että jos ovat venäläisiä niin eivät varmaankaan juurikaan suomea lueskele. Eniten lukijoita on ymmärrettävästi Suomesta, Norja tulee hyvänä kakkosena. Sitten onkin kovasti vaihtelua, käyty on mm. Nigeriasta ja Ukrainasta. Lienevätkö niitä treffisivuston "uhreja"?

Tänään tv:tä toisella silmällä katsellessani näin mainoksen tulevasta ohjelmasta, Alt for Norge alkaa taas! Kyseessä on paikallinen tosi-tv-ohjelma, jossa kisailee lauma norjalaiset sukujuuret omaavia jenkkejä. Luonnollisesti he joutuvat tekemään kaikkea perinorjalaista, kuten hiihtämään ja syömään perinneruokia. Viime vuonna sarja pyöri käsittääkseni ensimmäistä kertaa, ja lopussa voittaja tapasi elossa olevat norjalaiset sukulaisensa. Tosin kaikki muutkin saivat pudotessaan sukulaistensa yhteystiedot, joten varsinaisia häviäjiä ohjelmassa ei tainnut olla. (Viime vuoden voittajan nimi oli muuten Matti..) Sarja oli kuitenkin todella mukavaa katsottavaa, kuvitelkaapa itse miten jenkkineidot suhtautuvat joutuessaan lapioimaan lehmänpaskaa. *Tirsk* Tänä vuonna porukassa on mukana nainen, joka on tatuoinut käsivarteensa norjalaisen sanan "trøste" (lohduttaa) luullen sen olevan norjalainen vastine sanalle "trust" (luottamus). Tästä tulee vielä hauskaa :)

Leikitään leluilla

No nyt kun on uutuuttaan kiiltelevä puhelin, niin pitäähän sitä tietysti testata blogin päivittämistä puhelimella :) Ja saa nähdä miten onnistuu kun yritetään laittaa pari kuvaakin.

Eli kuvatarina viime viikonlopusta:

Ensin ajoin moponi metsään.

Sitten päätin lähteä rannalle.

Rannalla oli pelkkiä idiootteja.

Ja vanhuksia.

Pakenin siis vuorille.