Suru puserossa

Nano on poissa.

Meillä oli joulun välipäiville varattuna aika ortopedille Tampereella koska Nanon takajalat kasvoivat pihtiin. Olimme käyneet Nanon kanssa eläinlääkärissä jo Tromssassa, mutta emme saaneet kunnon diagnoosia. Tampereella sellainen tuli röntgenkuvien jälkeen, ja eläinlääkäri suositteli eutanasiaa kipujen takia, ja siksi ettei Nano koskaan paranisi selän, takajalkojen ja lonkkien vioista jotka oli olleet jo syntymästä saakka. Teimme siis vaikean valinnan ja Nano nukutettiin 28.12.

Havvavavva

Vauvaperheen arki on käsittääkseni aina kiireistä, oli kyseessä sitten minkä lajin vauva tahansa. Meidän perheen nykyiseen arkeen kuuluu ulkona ramppaamista kelistä huolimatta, kieltosanojen jatkuvaa toistoa (EI - et saa syödä huonekasveja, EI - et saa purra, EI - et saa repiä mattoa, EI - et saa ottaa ruokaa pöydältä) ja myöskin pyykinpesua. Pissoja tulee sisälle yhä harvemmin, mutta kun näin käy on ne helpointa kuivata pyyhkeellä. Pissaläntit kun ovat koiran mukaisesti suuria. Nanolla on tämän takia läjä omia pyyhkeitä joita tietysti pitää pestä vahinkojen jälkeen.

Tuntuu että Nanon lempiasento on olla katollaan. Ainakin heti jos jotenkin annat ymmärtää että rapsutuksia on tiedossa niin samantien köllähdetään selälleen. Maharapsut on niitä parhaita. 

Juippi kasvaa hirveää vauhtia. Meillä on tapana mitata ja punnita pentu joka viikko, sillä kasvuvauhtia on hyvä seurata. Suurikokoisilla koirilla kasvua pitää tapahtua, mutta se ei saa myöskään olla liian nopeaa. Viime viikolla totesin T:lle töistä tullessani, että minusta Nano oli kasvanut päivän aikana. Se todennäköisesti olikin, sillä viime viikolla kaveri kasvoi korkeutta 2,5 senttiä ja painoa 3,4 kiloa.. Pentu ei ole vielä edes viittä kuukautta ja painaa jo yli 25 kiloa! Jos koiran vuosi on ihmisen iässä 7 vuotta niin samalla kasvuvauhdilla syntyessään 3,5 kiloinen ihmisvauva painaisi 2,5 vuotiaana reilut 187 kiloa.. :)

Nanokokoinen

Syysloma oli ja meni, ja samalla tuli vietettyä lyhyt "äitiysloma". Meille tuli viikko sitten pieni suloinen (karvainen) poikavauva, jonka kanssa touhutessa on kulunut komeasti koko lomaviikko. Sisäsiisteyttä opetellaan, kuten muitakin talon tapoja. Suurempia aineellisia vahinkoja ei ole (vielä) sattunut eikä toivottavasti satukkaan.

Lenkkeilyä on alettu harjoittelemaan, vaikkei noin pieni vielä pitkiä lenkkejä jaksa. Tai jaksaisi varmasti, mutta ei kannata ihan piipuun juoksuttaa. Kyseisellä rodulla kun on kasvuvaihe hyvinkin tärkeä joten varovainen pitää olla.

Pahoittelen kuvien alhaista tasoa, mutta kaveri on kovin kiinnostunut kännykästä ja kuvattaessa tulee ja tunkee kuononsa linssiin. Siksi seuraavat kuvat ovat kaikki joko nukkuvasta tai muuten vaan huomio muissa asioissa olevasta koiruudesta.

Tässä hän siis on, meidän Nano!

Omassa sängyssä voi nukkua vaikka katollaan

Monesti nukutaan hieman mutkalla

Ruokakuppi on toistaiseksi vielä vesikuppia pienempi

Jos mää tähän tälleen söpösti käperryn niin otatko kuvan?

Nano on siis irlanninsusikoiran urospentu, ja tällä hetkellä 16 viikkoinen. Kasvua on odotettavissa kovasti, sillä korkeutta pitäisi tulla yli 30 cm lisää ja painoakin monta kymmentä kiloa. Toivottavasti onnistumme kouluttamaan veijarin ennenkuin painoa on yli 60 kiloa, toiveissa kun ei ole suuri kouluttamaton koira.. :)

Täältä ja täältä näet millainen Nanosta tulee isona.

Kolmanneksi paras

Tänään töihin ajellessani kuulin radiosta että Tripadvisor oli äänestänyt Tromssan kolmanneksi parhaaksi paikaksi matkustaa, mikäli tahtoo elämyksiä. Kieltämättä täällä voi tehdä monenlaisia asioita luonnon ollessa erittäin lähellä. Keskustasta pääsee muutamassa minuutissa bussilla (tai vaikka kävellen) vaellusreitin alkupäähän, ja valikoima senkun lisääntyy mikäli voi siirtyä vaikka puolen tunnin matkan päähän. Kelien sattuessa näkyy revotulia, poroja pääsee ruokkimaan porofarmille ja poroja näkee jopa ihan asutuksen kupeessa. Ei ihan keskustassa sentään, mutta ei kaukana.

Veikkaisin että tässä on ainakin jokunen syy siihen miksi Tromssa on äänestyksessä pärjännyt, tuskin haitannee sekään että kaupungissa on ihan kohtalaiset shoppailumahdollisuudet sekä ravintolatarjontaa. Turismi on lisääntynyt rajusti pelkästään sinä aikana kun minä olen täällä asunut.

Haittapuolena turismille ovat tietenkin turistit. Jopa meillä "maalla" on ollut häiriötä tyypeistä jotka tulevat pihaan kamera kaulassa. Maisemat meiltä ovat kieltämättä upeat, mutta ei nyt ihan puutarhaan asti minusta pitäisi turistin tunkea. Varsinkaan kun meidän talon ympärillä on lääniä kyllä riittävästi.

Toisena isona haittapuolena pitäisin risteilijöitä joita käy kesäisin Tromssassa kymmeniä. Raskasta polttoöljyä polttoaineenaan käyttävät jättiläiset saastuttavat käynnillään enemmän kuin koko kaupungin autokanta viikossa (vai oliko se kuukaudessa). Siitä huolimatta (tai juurikin sen takia) ovat suunnittelemassa Tromssaan tietulleja koko kaupungin alueelle rajoittaakseen autoilua koska saasteet.. Oh, ironia. Mutta niistä tietulleista enemmän joskus toiste.

On aivan turha suunnitella vievänsä vieraita gondolihissille, yhdelle Tromssan suosituimmista turistikohteista mikäli satamassa näkyy risteilijä. Silloin koko kaupunki, ja erityisesti turistikohteet on miehitetty turisteilla, gondolihissin (Fjellheisen), Polarian ja Porofarmin parkkipaikat ovat täynnä busseja.

Talvisin on Tromssassa mahdollista lähteä myös valasristeilylle. Hinta on sadan euron kieppeillä per naama, eikä takeita valaiden näkemisestä ole. Monilla järjestäjille on kyllä takuu, jonka ansiosta voi osallistua ilmaiseksi uudelle risteilylle mikäli valaat pysyvät piilossa. Takuu ei tietenkään hirveästi lohduta mikäli on vain pikaisesti kaupungissa käymässä eikä mahdolilsuutta uusintaan ole. Itse olimme risteilyllä kolme vuotta sitten marraskuussa, ja sillä reissulla näimme useita ryhä- ja miekkavalaita. Mukana sillä keikalla oli vain kännykkäkamera, jolla en onnistunut pätevää kuvaa nappaamaan. Kuvia voitte sen sijaan käydä katsomassa suomalaisen Tromssassa asuvan Ilkka Jaakolan kotisivuilta, eli täältä.

Kahden maan kansalainen

Edit: Hallitus päätti perjantaina lähettää ehdotuksen eduskunnan käsittelyyn. Käsittelyn aloituksesta ei ole vielä tietoa.

Tämän viikon perjantaina ottaa Norjan eduskunta käsittelyyn ehdotuksen kaksoiskansalaisuuden hyväksymisestä. Tällä hetkellä moinen luksus hyväksytään vain niille jotka ovat syntyjään kahden maan kansalaisia, muilta viedään se aiempi passi pois mikäli Norjan kansalaisuuden saa/ottaa. Mikäli ehdotus menee läpi, laki tulee muuttumaan vuonna 2020.

Käytännössähän tämä ei suomalaisen elämää Norjassa juurikaan heilauta, ainoa näkyvä muutos on äänioikeus eduskuntavaaleissa. Henkisellä tasolla muutos onkin sitten suurempi, voin ainakin omalta kohdaltani sanoa tuntevani itseni hieman "ulkopuoliseksi". Tällä hetkellä olen vain suomalainen joka asuu Norjassa. Mahdollisesti vuonna 2020 tulen olemaan suomalainen JA norjalainen, eli jotenkin enemmän tämän yhteiskunnan jäsen. Tulenko koskaan kertomaan kansalaisuudekseni norjaa sitä kysyttäessä, en tiedä vielä. Ehkä jossain virallisissa yhteyksissä saattaa olla yksinkertaisempaa olla norjalainen mutta siviilissä pysyn varmasti suomalaisena, kuten mieleltänikin. Suomi, sauna, sisu ja perkele! :)

Passin ja kansalaisuuden saamisessa ei pitäisi minun tapauksessani olla ongelmaa koska olen asunut täällä jo niin pitkään. Avioliitto paikallisen alkuasukkaan kanssa vaikuttanee myös asiaan. En ole varma pitääkö minun osallistua kielitestiin, mutta sen voisin kuvitella menevän läpi ilman ongelmia. Suomen passi on Norjan passia vahvempi, eli Suomen passilla pääsee useampaan maahan ilman viisumia joten matkustaessa ei Norjan passia taida tarvita.

Kuka muuten tietää miksi norjalaisessa passissa lukee Norgen lisäksi "väärin kirjoitettuna" Noreg?

Uudelleenlämmitetty

Edellisestä blogitekstistä näyttäisi olevan yli kolme vuotta aikaa. Saattaisi olla aika kokeilla saako tätä kirjoitusintoa lämmitettyä uudelleen, ja löytyykö enää mitään sanottavaa vai onko sanainen arkku tyhjentynyt.

Kolmessa vuodessa elämä on keikahtanut kallelleen useampaankin kertaa, mainittakoon mm. uusi työ joka ei edellytä säännöllistä matkustamista, sekä T:n selkään iskeytynyt krooninen tulehdus joka on estänyt pidemmät moottiripyöräreissut. Viime vuonna tuli myös ostettua T:n vanhemmilta talo ja tila. Talo on sama jossa asuimme jo ennen ostoa vuokralla, eikä eläimiä tilalla (onneksi) ole.

Talo on rakennettu vuonna 1948 ja siinä on tehty alakerran peruskorjaus ja laajennus vuonna 2000. Yläkertaan ei ole koskettu vuosikymmeniin, ja ensimmäinen projekti onkin uusia yläkertaan menevät erittäin jyrkät rappuset. Projekti etenee hitaahkosti johtuen T:n huonosta selästä ja mun uudesta työstä, työmatkaa kertyy päivässä noin 80 kilometriä ja yleensä iltaisin on paukut aika vähissä. Tällä hetkellä tilanen on se, että vanhat portaat on poistettu ja me kuljetaan tikkaita pitkin yläkerran makuuhuoneeseen.. Eiköhän ne uudetkin raput löydä pian omalle paikalleen.

Kiipeilytelineet. Näitä on mielenkiintoista kivuta alas aamun unenpöpperössä..

Remontin lisäksi ei muuta oikein ole ehditty tekemäänkään, tuntuu että kesät vilahtavat ohi hetkessä. Mitä vanhemmaksi tulee niin sitä lyhyemmät kesät ja pidemmät talvet. Aurinko on laskenut näillä leveysasteilla jo pari viikkoa ja päivä on lyhentynyt jo lähes 6 tuntia. Kaamosta kohti.

Turisti

Oslon seudulla nyt pari kuukautta pyörineenä olen käynyt katsastamassa kaikki kaupungin tunnetuimmat nähtävyydet. Ensimmäiset kävin paikallistamassa heti keväällä tänne tultuani, ja viimeiset turistikierrokset tein männäviikonloppuna.

Keskustasta löytyy monia näkemisen ja kokemisen arvoisia paikkoja, ranskalaisen kondiittorin Pascalin kahviloista lähtien. (Ne macaron-leivokset!!) Tunnettuja turistinähtävyyksiä ovat Oopperatalo, Akerhusin linnake ja useat museot.

Linnan pihalla

Oopperatalon katolla kävin huhtikuussa. Oli muuten kylmä tuuli..

Viistokatto

Seuraavalla viikolla piti tsekata Vigelandsparkenin Sinnataggen ja kuninkaanlinna. Sisällä linnassa en käynyt, koska se on auki turisteille vain kesäkuukausina.

Sori huono valotus..

Oli vissiin kunkku kotona kun oli viiri salossa

Oslossa asuva ystäväni hoksasi Nationalgalleriassa olleen näyttelyn jonka kävimme katsomassa. Samalla reissulla piti tietysti käydä katsomassa samassa talossa oleva Huuto, yksi niistä kolmesta. (näyttely on nyt Ateneumissa nimellä Tarujen kansat)

Huuto

Oslossa tosin taidetta näkee kaduillakin :)

Patsaat elpyy

Väriä harrastuksiin

Miehen saavuttua viikonloppukylään kävimme tutustumassa Oslon lähellä sijaitsevaan huvipuistoon, Tusenfrydiin. Kohtalaisen mäkiseen maastoon rakennettu huvipuisto oli ihan hauska kokemus, vaikka laitteet olivatkin maaston takia aika kaukana toisistaan. 

Yksi niistä rauhallisemmista laitteista

 Toinen viikonlopun kohteista oli Holmenkollen. Hyppytornin juurella on hiihtomuseo, jossa on aika kattavasti hiihtämisen historiasta aina lumilautailuvideoihin asti. Yllätyin kun en nähnyt Nykäsen nimeä mäkiennätyslistassa. Tornista pääsee alas hissin lisäksi vaijeria pitkin joka vie aina mäkimontun toiselle laidalle. Vauhti oli melkoinen, matka kesti ehkä noin 15-20 sekuntia, ja lystistä olisi pitänyt maksaa noin 80 euroa. Emme kokeilleet :)

Huipulla

Tiikerin näin jo ensimmäisellä Oslon reissullani (vuonna 2005??), ja nyt näppäsin siitä jopa kuvan.

Minä ja tiikeri

Eli tässä teille Osloturismin lyhyt oppimäärä. Paljon on vielä näkemättä ja kokematta, mutta mikäs kiire tässä :)

Innosta piukeana

Minä olen joskus sellaista helposti innostuvaa sorttia, riippuen tietysti aiheesta. Mutta jos jokin vinkeen päähäni saan, se pitää luonnollisesti toteuttaa ja mieluiten mahdollisimman pian. Kollega vinkkasi viikko sitten sinisimpukoiden myrkyllisyydestä kertovasta sivustosta ja siksipä ennakkovalmistelin perjantaiaamun aikataulun laskuveden mukaan. Näin siis tuolta sivustolta että meidän nurkilla kasvavat simpukat ovat tällä hetkellä myrkyttömiä joten tokihan niitä piti lähteä poimimaan.

Varusteiksi poimimiseen riittävät saappaat, ämpäri ja harava. Harava siksi että saa meriheinät siirreltyä sivuun ilman että pitää "turhaan" kastella käsiään. Riemu oli suunnaton kun "takapihalta" löytyi kuin löytyikin simpukoita. Noin tunnin verran rannassa kuljeskeltuani olin saanut saaliiksi parisen kiloa noita sinisiä herkkuja, ja siirryin sisätiloihin niitä pesemään. Simpukoiden pesu suoritetaan kylmällä vedellä, ja tunnin verran hankailtuani olivat näpit lievästi sanottuna kohmeessa.. Innostukseni alkoi hieman laantua.

Simpukanpoimimisvarusteet

Olin jo torstaina käynyt ostamassa tarvikkeita keittoa varten ja mainostanut miehelle perjantain illallismenua. Simpukoiden siivouksen jälkeen minulla oli parisen kiloa simpukoita jotka laitoin netistä löytämieni ohjeiden mukaan jääpalapedille jääkaappiin odottamaan iltaa.

Saalista

Illalla nälän alkaessa hieman ilmoitella itsestään, aloin pilkkomaan keittoon tulevia ainesosia. Olin jo kaupassa päivitellyt itsekseni ohjeessa olevalle sahramimäärälle kertyvää hintaa, mutta ajatellut sen olevan sen arvoista. Olinhan aiemmin maistanut kyseisellä ohjeella tehtyä keittoa ja se oli HYVÄÄ. Kun olin nakannut keittoon 1,5 grammaa sahramia, totesin ohjeessa itse asiassa lukevan 0,25 grammaa sen väärin lukemani 2,5 gramman sijaan. Tässä vaiheessa innostukseni laantui jokusen pykälän lisää. Muistin kuitenkin laittaa leivät (sekä gluteenittomat että tavalliset) uuniin.

Oli kuitenkin aika lisätä simpukat keittoon, eli ne oli noudettava jääkaapista. Simpukoita jäiden päältä kauhoessani totesin alimpien olevan jäässä. Ja simpukoitahan ei siis saa pakastaa vaan niiden on tässä vaiheessa oltava vielä elossa.. (Jälleen lievää innostuksen laantumista havaittavissa.) Valtaosa simpukoista päätyi kuitenkin kattilaan ja tästä keitetystä osasta ehkä noin puolet avautui keittämisen aikana. Avautumattomat tietysti nakkasin pois, heitin loput ainesosat kattilaan ja karjaisin miehen syömään.

Ruoka näytti lautasella taivaalliselta, vaikkakin tuoksui reiluhkosti sahramilta. Kaverina lämmintä patonkia, aiolia ja viiniä, herkkua! Ensimmäinen simpukka sanoi suussa krunts. Kasvoilla paistavaa epäuskoa. Toinen yritys, sama lopputulos. Mies luovutti, minä kokeilin vielä kolmannen. Krunts. Hiekkaa.

Ruma sana.


Illalliseksi patonkia, aiolia ja viiniä.


(Mies lämmitti itselleen puolentoista tunnin päästä riisipuuroa.)

Ei hyvää päivää

Olen aina ajatellut että politiikon homma on aika vaikeaa. Pitää tehdä päätöksiä jotka koskevat satoja ellei tuhansia ihmisiä, ja siten kaikista asioista on hyvä olla kunnolla perillä ennen oman kantansa lukkoon lyömistä. Tärkeä luottamustehtävä, siis.

Mm. näistä syistä en ole koskaan ollut kiinnostunut politiikasta. Keskityn mielelläni yhteen alaan jonka tietämystä kasvatan, ja muista riittävät pintapuoliset tiedot. Päätöksien tekemistä en ole koskaan karsastanut, ja joskus on tietysti tullut tehtyä vääriäkin päätöksiä. Onni näissä on ollut se että ne eivät yleensä ole vaikuttaneet kovin moniin.

Mutta miksi minä kirjoitan politiikasta jossei se minua kiinnosta enkä siitä edes kovin paljoa tiedä?

No siksi että Tromssassa on otettu puheeksi erittäin tärkeä asia, josta todennäköisesti tullaan pitämään äänestys (eikä edes ensimmäistä kertaa vuosien saatossa), ja lopullisen päätöksen tulos vaikuttanee moniin tromssalaisiin tavalla tai toisella. Osaan jopa työllistävästi. Tämä tärkeä asia on tietysti se, kutsutaanko tietä nimellä VEG vai VEI... Esimerkiksi Lentokentäntie Flyplassvegen saattaa muuttua Flyplassveieniksi. Ja näillä kunnan asioista päättävillä einsteineilla ei siis näytä olevan parempaa tekemistä kun kinata tällaisesta asiasta. Ei hyvää päivää.

(Norjaa osaaville asiasta lehtiartikkeli täällä.)

Voihan vehnä

Arvatkaapas mikä saattaa ottaa hieman päähän? No se että on pakastin täynnä ruispaloja ja sitten mitä todennäköisimmin kehittää itselleen jonkinnäköisen yliherkkyyden vehnään.

Olen tässä kevään aikana ihmetellyt omituisia vatsaoireita, ja muutama viikko sitten sain vihdoin aikaiseksi ostaa apteekista kotona tehtävän keliakiatestin. Testi näytti miinusta, mutta siitä huolimatta tai juurikin siitä johtuen aloitin vehnättömän ruokavalion. Ja hupsis! Oireet katosivat muutamassa päivässä eivätkä ole tulleet takaisin kun olen pysytellyt kaukana leivistä ja pastoista. Tätä testiä pitänee nyt jatkaa ainakin muutama kuukausi ja katsoa miten homma etenee ja miten pakki reagoi. Jos näin helpolla saa itselleen huomattavasti paremman olon, niin ei varmaan kannata niitä ruispaloja sieltä pakastimesta syödä. Ne kun mokomat sisältävät vehnäjauhoja. Silti hieman itkettää kun joudun hylkäämään sekä pizzat että pastat jotka molemmat ovat lemppariruokien joukossa..
(Vaikka testasin kyllä jo gluteenittoman pastan. Oli ihan ok, mutta aivan JÄRJETTÖMÄN kallista ainakin täällä)

Nyt taidan siis alkaa kauppaamaan muille Tromssansuomalaisille niitä leipiä. Sillä jos tilanne jossain vaiheessa paranee, niitä saa Kilpisjärveltä lisää.. Ja netistä löytää onneksi helposti erilaisia korvaavia ruokaohjeita, kuten esimerkiksi munakoisolasagne johon ei tule lainkaan pastaa. Ei se toki aivan samalta maistu, mutta menettelee. :)

Läväytän tähän loppuun vielä tilannepäivityskuvan naapurin purkutalosta. Aika ahkeria ovat viikossa olleet, vai mitä?

Lakoaa se