Thursday, August 16, 2012

My phone, I phone

                                             
Äipän marjapiirakka, NAM!


Tästäpä saatte ihasteltavaksenne yhden ensimmäisistä uudella puhelimellani ottamistani kuvista. Suomeen saavuttuamme totesin monta vuotta palvelleen nokialaiseni olevan astetta heikommassa hapessa. Se ei nimittäin löytänyt kenttää huolimatta sammuttamisista ja uudelleen päälle laittamisista. Kokeilin jopa T:n SIM-kortilla mutta tulos oli aina sama: kentät saattoivat löytyä hetkeksi, mutta katosivat sitten taas. Oma korttini toimi kyllä äidin puhelimessa joten siinäkään ei vika voinut olla. (Soitin jopa entisen puhelinfirmani asiakaspalveluun varmistaakseni ettei luuri ole jostain syystä joutunut sulkulistalle..)

Mikään ei auttanut, joten töppöstä toisen eteen ja luurikauppaan. Kaverin tuntema Herra Kodinkonejumala sattui juuri olemaan töissä, ja niinpä päätimme käyttää hyväksi hänen asiantuntemustaan. Aikamme pohdiskeltuamme ja vaihtoehtoja tutkittuamme päädyin (ihan järkyttävän kalliiseen) iPhoneen. Samalla piti tietysti ottaa suomalainen sim-kortti, kyseiseen kapulaan kun pitää olla se uusi mikro-sim. Kotiin Norjaan palattuamme huomasin, että vanhassa norjalaisessa sim-kortissani onkin valmiina se uusi systeemi, eli taittamalla sim-korttia siitä irtosi pienempi pala jota juurikin tuoksi mikroksi kutsutaan. Uuteen luuriin siis "vanha" kortti sisään, ja testaamaan miten se pelittää. Toimi aivan hienosti, mutta hieman alkoi ihmetyttämään kun operaattorin nimeksi tupsahti jokin aivan outo firma. Netistä yritin katsoa mahdollisia yhteistyökumppaneita, mutta ei löytynyt. Päätin siis pienessä mielessäni soittaa lähipäivinä asiakaspalveluun ja kysäistä asiaa.

Ihan mielenkiinnosta kaiken tämän jälkeen kokeilin vanhaa suomalaista sim-korttiani siihen rikki menneeseen puhelimeeni. TADAA! Sehän toimi! Ei pienintäkään vikaa. Olin siis tuhlannut pienen omaisuuden uuteen puhelimeen rikkinäisen tilalle, joka siis ei ollut rikki. Tämän jälkeen olin varma että sinne asiakaspalveluun on asiaa.

Eilen töissä ollessani asia tuli mieleeni juurikin kun sattui olemaan sopivasti aikaa. Siispä uusi hieno puhelin kauniiseen käteen ja soittamaan. Perinteiseen tapaan automaattivastaaja alkoi kyselemään mitä asiaa tarkemmin ottaen halusin selvittää. Tiedättehän: Jos haluatte palvelua englanniksi, painakaa 1. (En tietenkään halunnut, melkein täysin jo norja hallussa) Jos asianne koskee laskua, painakaa 2. jne jne.. Jos haluatte kysyä liittymästänne, painakaa 5. (Kysyä = spørre) Siinähän se siis tuli, ja meitsi täräyttää vitosen ruutuun. Kysymyssarja jatkui, seuraavaksi piti painella puhelinnumero. Tätä ihmettelin hieman, mutta ajattelin sen asiakaspalvelijan näkevän valmiiksi millainen liittymä on kyseessä. Sitten kysyttiinkin jo syntymäpäivää. Tätä ihmettelin vielä hieman enemmän, mutta ajattelin sen varmistavan että tosiaan minä itse olen omasta liittymästäni kyselemässä ja mahdollisesti jotain muutoksia tekemässä. Tämän jälkeen automaatti kiitti yhteydenotosta, ilmoitti lähettäneensä minulle sähköpostia, ja lukinneensa liittymäni. (Lukita = sperre)

Jee. Mä ja mun kielipääni...

9 comments:

  1. Et sitten Facebookissa tätä kertonut? Olisin tykännyt. :-)

    ReplyDelete
  2. Voi ei....! Harmittava homma, sen verran hauskasti tosin kerrottu että täällä kovasti hykertelin vaikka lisää työtähän tuo tuottaa. Itse olen ihan täysin ihastuksissa iPhoneen, nyt vaan lisäämään Instagram sovellus jos sulla ei sitä vielä ole. Koukuttavaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lisäsin sen juuri, nyt vielä opettelemaan käyttöä. Kiitokset vinkistä!

      Delete
  3. Hups! Onkohan liittymän sulkeminen tehty jo liiankin helpoksi?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hups tosiaan :) Helpostihan tuo kävi, vaikkei se siis kokonaan sulkeutunutkaan. Lukittui vain siten etten itse pystynyt sillä soittamaan tai surffaamaan mutta puhelut kyllä tulivat minulle päin..

      Delete
  4. aivan mainiota. pitäähän sun jo olla iphone-ihminen. outoa, että täällä norjassa kaikilla vanhoillakin ihmisillä on hienot kalliit puhelimet. vanhoja ei älyllisiä puhelimia paljon enää näy? ja on kaikkien sovelluksien saaminenkin vähän eri luokkaa kuin suomessa, esim. pankit norjassa löytää appstoresta, mutta ei puhettakaan, että suomalaisia pankkiohjelmia. tämä vain esimerkki :D

    ReplyDelete
  5. äh öh sekava kommentti minulta. tiedätkö tunteen, kun suomenkieli kangertaa? :D

    ReplyDelete
  6. Mä en noita pankkihommia ole vielä etsinytkään, taidan odottaa iPad-aikaa ennenkun viitsin siihen hommaan lähteä.

    Kieltämättä joskus kun on pidempään ollut puhumatta suomea niin se ei ihan niin sujuvasti kulje. Paitsi että kyllä se meikäläiseltä luistaa ainakin puhuessa ihan kohtalaisesti melkein aina :)

    ReplyDelete