Friday, September 2, 2011

Jotain muuta kun muuttoa

Eiköhän tälle päivälle ole touhuttu muuttoa ihan tarpeeksi, joten voinkin kirjottaa välillä jostain muusta.

Viime tammi-helmikuussa totesin että läski on ottanut hieman liikaa tilaa meikäläisen kropasta, ja päätin että on aika tehdä jotain. Hyvänä motivaattorina toimi mm. systerin syntymäpäivillä otetut kuvat. Niitä katsellessa kun ei voinut muuta kun miettiä että kuka tuo eukko on ja miksi se on syönyt meikäläisen..

No ensin ajattelin testata Nutrilet-kuuria jonka ostinkin Suomen reissulla. Paketti on edelleen avaamatta kun päätin kuitenkin kokeilla karppaamista ensin. Olin kuullut hyviä kokemuksia sekä lähipiiristä että vähän kauempaa, tosin olivat aloittaneet hieman reippaahkolla vauhdilla. Paras kuulemani taisi olla 16 kiloa kahdessa kuukaudessa.. No ihan hullun kuurille ei huvittanut alkaa, vaan ekat pari viikkoa totaalikieltäytyminen hiilareista (no okei, tuleehan niitä väkisinkin vähän esimerkiksi rehuista), ja sen jälkeen mentiin hieman lievemmälle ruokavaliolle. No nyt se on paino sitten tippunut niistä kauhulukemista viistoista kiloa, vaikka tässä viime päivinä on tullut herkuteltua töissä mm. karkilla, jäätelöllä, täytekakuilla sekä poronkäristyksellä jonka kaverina tietysti aimo annos perunamuusia. Se ei näköjään tässä vaiheessa enää vaikuta vaikka välillä hieman lipsuu, jos valtaosin syö vähähiilihydraatista sapuskaa. Näissä lukemissa kyllä oltiin jo ennen viimeisintä suomen reissua. Kyllä vaaka heilahtaa ylöspäin jos viisi päivää elää pizzalla, hampurilaisilla ja kaljalla.. Mutta toimii se silti. Eli täytyy vain todeta: Käytän itse ja suosittelen :)

Kahtokkee vaikka ite :) Ennen ja jälkeen vassokuu.



1 comment:

  1. Hienoa,täältä varmaan löytys vaatteitakin sieltä hoikemmalta ajalta.

    ReplyDelete