Thursday, September 1, 2011

Viimeistä viedään

Tänään olis sitten viimeinen työpäivä ennen muuttoa. Iltavuoroa pukkaa, eli puoli yhteentoista pitäis tänään jaksaa olla hereillä, mieluusti tietysti hieman pidempäänkin jotta saa ajettua kotiin. Fiilikset on hieman haikeat, työkaverit on mukavia ja ainakin väittävät että on ollut kiva tehdä töitä yhdessä. Oltiin jopa porukalla viime viikonloppuna mökkeilemässä yhden kollegan mökillä, eli grillattiin ja juotiin kaljaa upeissa maisemissa :)

Mun työpaikka sijaitsee pienen lahden poukamassa, johon tietyllä tuulella tulee ilmeisesti aika paljon jotain pikkuötököitä. Niiden pikkuötököiden perässä tulee sitten pikku kaloja joiden perässä tulee makrilleja. Niiden perässä tulee pyöriäisiä! Mä olen nyt pari kertaa nähnyt niiden tulevan ruokailemaan makrilliparveen, ja se on aika hienoa katseltavaa, se. Koskaan aiemmin kun en ole moisia elukoita livenä nähnyt muualla kun delfinaariossa. Eikä nekään ole pyöriäisiä kun ne on delfiinejä.

Viikonloppu meneekin sitten pakatessa, nyt se on kai pikkuhiljaa pakko aloittaa kun muuttoauto tulee maanantaina. Onneksi mukaan ei tarvitse vaatteiden lisäksi ottaa kun sänky, keittiön pöytä ja telkkari. Kaikki muu on pienempää sälää niinkun vaatteita ja kenkiä, jotka on jo melkein pakattu. (T sanoi että mun ei ole pakko ottaa kaikkia kenkiäni mukaan, mutta se ei sanonut mitään käsilaukuista.. ;))

Täällä alkaa olla pikkuhiljaa syksy. Keltaisia lehtiä näkyy jo puissa, ja hanhetkin on pysähtyneet meidän pellolle paluumatkallaan etelään. Yötkin on jo öitä, eli keskiyön aurinkoa ei taas hetkeen näy. Tosin ens kesänä meikäläiset onkin sitten hieman pimeämmissä maisemissa eli ei sitä välttämättä tule nähtyä muutenkaan. Viinimarjat alkaa pikkuhiljaa kypsymään, tosin taitaa meikäläiseltä jäädä tänä vuonna keräämättä. Kun ei niitä jaksa lähteä muuttokuormaan noukkimaan..

Kesän viimeiset "grillibileet" on tulevana viikonloppuna, kun pitää saada pakastin tyhjäksi. Pyysin T:n siskon kylään jotta saadaan syötyä kaikki. (Sekä lauantaille että sunnuntaille) Löytyi meinaan ekalla tarkastuskierroksella kauhea klöntti naudan sisäfilettä sekä varmaan kilo kanan rintafileitä. Oli siellä pussillinen seitäkin, mutta jos ei kaikkea ehdi syömään niin voi olla että tulee valkattua parhaimmat päältä. Sei ei taida kuulua siihen porukkaan..





1 comment: