Jos metsään haluat mennä nyt...

Sain noin viikko sitten vuokraemännältä vinkin siitä, missäpäin täällä kasvaa kanttarelleja. Koska meidän lähimetsän suppilovahverot ovat vielä kovasti pieniä, päätin eilen lähteä tutkimaan noita vinkatun alueen metsiä.

Otetaan tähän väliin pieni mielikuvaharjoittelu. Kuljet rauhassa metsässä kuunnellen lintujen viserrystä. Välillä löydät ryhmän sieniä joita kumarrut poimimaan. Ehkäpä sinulla on mukanasi termospullossa kahvia, jota pysähdyt nauttimaan mättäällä istuskellen ja metsän rauhasta nauttien. Parin tunnin kuljeksimisen jälkeen sinulla on mielestäsi tarpeeksi sieniä ja suuntaat askeleesi kohti kotia.

Ja palataanpas sitten todellisuuteen: Auto parkkiin ja ei kun metsään. Ensimmäisenä vastaan tulee vuoristopuro, jonka ylitse onneksi pääsi ilman suurempia ponnisteluja. Sitten se alkoi, meinaan ylämäki. Kohtalaisen tiheäkasvuista puustoa, joista puolet nurin. Siinäpä sitten taiteilet itseäsi sinne töppyrän laelle hirveässä ryteikössä. Puusto niin tiheäkasvuista ettei aluskasvillisuutta oikeastaan ole, eli pelkkää mutaa. No, jospa siellä ylempänä sitten olisi. Noin ikuisuuden kestäneen jyrkähkön ylämäen jälkeen alkaa näyttää jo oikealta metsältä, siis sammalta ja kaikkea. (Tässä vaiheessa meikäläinen puuskuttaa kun höyryveturi, eipä ainakaan tarvitse pelätä näkevänsä "villieläimiä") Onneksi muistin ottaa vesipullon mukaan, eli pienet huikat ja tetsaus jatkuu. Huomaan olevani kallion laella, jossa kasvaa pelkkää kanervaa. Ei siis sieniä, joten eteenpäin. Edessä  jyrkkä rotko, joten lievä koukkaus siihen suuntaan missä näyttäisi olevan sienille otollista kasvupaikkaa. Kaksi kanttarellia! Jee! Matka jatkuu, ja maasto edelleen kohtalaisen haasteellista. Koko ajan saa varoa puoliksi maatuneita puunrunkoja, ja väistellä peuran/hirvenläjiä. Suo. Ei kanttarelleja. Ylämäki, muutama suppilovahvero. Muistin isän kertoneen että kanttarellit kasvavat usein metsäojien varrella. Pienehkö rotko jonka pohjalla vettä, laskeudun sinne ja totean olevani ikivarjossa. Ei siis kanttarelleja. Puron yli, onneksi goretex-kengät toimivat sillä jalka muljahtaa mutalammikkoon. Toista reunaa ylös, muutama kanttarelli. Koska ämpärin pohja alkaa olla peittynyt ja jalkoja pakottaa, suuntaan autolle. Siis suuntaisin jos tietäisin missä päin se on. Kännykkä taskusta ja GPS päälle. Sijainti löytyy mutta sen jälkeen hukkaa yhteyden. Kiva. Partiotaidot käyttöön ja auringosta suunta, ja alamäkeen kulkemalla todennäköisesti päätyy oikeaan paikkaan. Mutaisessa rinteessä persluisua ja sitten poimitaan uudelleen ne jo kertaalleen poimitut sienet sieltä mudan seasta. Paluumatkalla muutama kanttarelli.

Eilinen reissuni oli siis kaukana idyllisestä metsäkävelystä, eikä saaliskaan ollut kummoinen. Taisin olla vinkistä huolimatta väärällä alueella :) Paikalliset ryteiköt ovat harvemmin sellaisia hoidettuja metsiä kuin Suomessa. Maasto tekee tietysti omat haasteensa, sillä metsäkoneilla ei valtaosaan paikoista pääse. Silti täällä näkee jatkuvasti niin tiheitä havumetsiä ihan teidenkin varsilla, ettei aluskasvillisuutta oikeastaan ole. Jos taas kasvaa lehtipuuta, niin sitten on sellaista ryteikköä ettei ilman viidakkoveistä ole asiaa. Nämä siis eivät oikein osaa hyödyntää metsävarojaan, tai sitten eivät viitsi. Koska öljy.