Tuesday, September 25, 2018

Nanokokoinen

Syysloma oli ja meni, ja samalla tuli vietettyä lyhyt "äitiysloma". Meille tuli viikko sitten pieni suloinen (karvainen) poikavauva, jonka kanssa touhutessa on kulunut komeasti koko lomaviikko. Sisäsiisteyttä opetellaan, kuten muitakin talon tapoja. Suurempia aineellisia vahinkoja ei ole (vielä) sattunut eikä toivottavasti satukkaan.

Lenkkeilyä on alettu harjoittelemaan, vaikkei noin pieni vielä pitkiä lenkkejä jaksa. Tai jaksaisi varmasti, mutta ei kannata ihan piipuun juoksuttaa. Kyseisellä rodulla kun on kasvuvaihe hyvinkin tärkeä joten varovainen pitää olla.

Pahoittelen kuvien alhaista tasoa, mutta kaveri on kovin kiinnostunut kännykästä ja kuvattaessa tulee ja tunkee kuononsa linssiin. Siksi seuraavat kuvat ovat kaikki joko nukkuvasta tai muuten vaan huomio muissa asioissa olevasta koiruudesta.

Tässä hän siis on, meidän Nano!

Omassa sängyssä voi nukkua vaikka katollaan

Monesti nukutaan hieman mutkalla

Ruokakuppi on toistaiseksi vielä vesikuppia pienempi

Jos mää tähän tälleen söpösti käperryn niin otatko kuvan?

Nano on siis irlanninsusikoiran urospentu, ja tällä hetkellä 16 viikkoinen. Kasvua on odotettavissa kovasti, sillä korkeutta pitäisi tulla yli 30 cm lisää ja painoakin monta kymmentä kiloa. Toivottavasti onnistumme kouluttamaan veijarin ennenkuin painoa on yli 60 kiloa, toiveissa kun ei ole suuri kouluttamaton koira.. :)

Täältä ja täältä näet millainen Nanosta tulee isona.

No comments:

Post a Comment