Friday, October 14, 2011

Syysloman jälkeen

Johan näkyy olleen hieman taukoa kirjoittamisessa, mutta on tässä ehtinyt jo tapahtuakin kaiken näköistä.

T:llä oli viime viikolla syysloma, ja heti alkuviikosta päätettiin tehdä ulkomaanmatka. Ruåtsiin. Täältä pääsee parin tunnin ajomatkan päästä laivalla rajan toiselle puolelle, ja lähdettiin siis tällaiselle autolauttamatkalle. Laiva oli suurehko, ei tietenkään mitään Silja Line-kokoluokkaa, mutta aika iso kuitenkin. Ja muistutti kovasti suomalaisten tuntemaa ruotsinlaiva-meininkiä. Paitsi että ilman sitä kännäystä. Taxfreestä shoppailtiin halpaa viinaa ja tupakkia, ja tietysti karkkia kunhan ensin oli syöpötelty seisovasta pöydästä navat pullolleen. Se loppuaikakin kun odoteltiin satamaan saapumista oli ihan yhtä tylsä kun paluumatka Tukholmasta Turkuun, tosin ilman krapulaa.. Ruotsin puolella on ihan rajan tuntumassa aivan järjettömän suuri kauppakeskus, josta norskit käy ostamassa ihan kaikkea sapuskasta ja vaatteista kodinkoneisiin. Itse löysin sieni- ja kasviskuivaimen, vihdoinkin! Täällä norjassa niitä ei jostain kumman syystä myydä kun nettikaupassa, ja hinta on melkein nelinkertainen verrattuna maksamaani.

Seuraavana päivänä piti sitten tietysti sännätä metsään poimimaan taas lisää suppilovahveroita, jotta kuivainta pääsi testaamaan. Hyvin toimi ;)

Viikonloppuna ajettiin Stavangeriin, jonne T jätti pyöränsä talviteloille. Meillä ei ole täällä Grimstadissa autotallia, joten mopolle piti hommata paikka muualta. T:n ystävällä on Stavangerissa vuokralla talo, jonka autotalliin mahtui soppelisti yksi ylimääräinen pyörä. Kaupunki on todella viihtyisän oloinen, harmi vain kun ei oikein ehditty kiertelemään ennenkun piti lähteä kotimatkalle. Pitää poiketa joskus paremmalla aikaa ja vähemmillä suunnitelmilla. Nyt kun piti samalla reissulla kiertää sukulaisetkin.
Kotimatka ajeltiin hieman pienempää tietä, joka oli sitten välillä todella pieni. Nopeusrajoitus tietysti vähintään 80 melkein koko matkan, ja tie niin kapea ettei kaksi kuorma-autoa varmasti olisi mahtunut ohittamaan toisiaan sekä mutkainen kuin mikä. Meikäläinen ratissa nautti erikoiskokeesta ihan kohtalaisesti :) Ensi kesänä sitten mopolla samoille reiteille.

Maanantaina alkoivat sitten työt uudessa työpaikassa. Paikka on pieni printtauksia ja postituksia muiden laskuun tekevä firma, joka on myynyt myös asiakaspalvelun ko. firmoille. Siellä meitsi sitten istuu ja vastailee puheluihin ja sähköposteihin. Ikinä en ole töissä istunut näin paljon mitä nyt, sillä käytännössä koko päivä istutaan paikallaan. Meikäläisen kertaalleen murtunut häntäluu alkaa jo ilmoittelemaan itsestään, eli nyt voin ihan kirjaimellisesti katsoa miten pitkään meikäläisen perse kestää kyseistä hommaa :)

Nyt rauhoitutaan viikonlopun viettoon, oikeastaan mitään suunnitelmia ei ole tehty. Paitsi että tänään otan kyllä illallisen kera lasillisen punkkua. Kippis!

No comments:

Post a Comment