Monday, January 23, 2012

Kesäkuntoon

Me ollaan T:n kanssa liitytty paikallisen kuntosalin jäseniksi, T kun on jo syksystä valittanut niskaansa. Ajateltiin että jospa pikku treenaaminen auttaisi, ja käytiin tsekkaamassa isohkon ketjun sali. Minähän ihastuin paikkaan heti, enkä vähiten sen takia että siellä on ihan kohtalainen sauna! Nyt ollaan alkuinnostuksessa käyty siellä parin päivän välein, ja yritetään opetella niitä aikoja jolloin se ei olisi ihan tupaten täynnä. Tänään esimerkiksi ei ihan onnistunut, vaan piti hieman pujotella sekä pukuhuoneessa että salin puolella.

Minä saan yleensä nauttia treenin jälkeisestä saunasta ihan keskenäni, miesten puolella kuuluu olevan hieman enemmän käyttäjiä. Sauna on ihan ok, vermeet näyttävät olevan ruotsalaisen Tylön valmistamat ihan niinkuin appiukon mökilläkin. (Jos/kun me rakennetaan Tromssaan sauna, niin voitte olla varmoja että kiuas tulee Suomesta..) Muutama pieni seikka kuntosalin saunassa kuitenkin ihmetyttää. Esimerkiksi saunan lasinen ovi on lähes lattiaan asti, rakoa on vain noin 2-3 senttiä. Oven puiset karmit menee ihan sinne alas asti. Eikös Suomessa siihen jätetä pienoinen väli, jottei karmit mätäne? (Niinkuin salilla on näyttänyt käyneen..) Toisen seikan huomasin kun ensimmäistä kertaa läväytin ahterini lauteille. Lauteissa on ruuvit päällipuolella, ja luonnollisesti siihen päälleistumisesta seurasi rivakahko nousu ylös kera pienen kirosanan. Suomalaisessa saunassa en ole tainnut koskaan nähdä ruuveja lauteissa, eli eikös ne koota sieltä alapuolelta? Onneksi ruuvirivistöt kuntosalin lauteissa ovat niin harvat että siihen väliin saa takamuksensa sovitettua.

Mutta annettakoon norskeille nämä pienet virheet anteeksi, hehän eivät varsinaisesti ole saunojakansaa joten ei voi olettaa saunanrakennustaidonkaan olevan huippua.

Tuolla saunassa istuessaan pistää merkille muitakin asioita, joista yksi liittyy norskien pesuhuonekäyttäytymiseen. Siinä kun suomalainen tallustelee ilkosillaan pyyhe hiuksissa ympäri pukuhuonetta, kuivaa norjalainen itsensä siellä suihkukopin seinien sisäpuolella ja kietoo pyyhkeen ympärilleen ennen pukuhuoneeseen siirtymistä. Siis niistä harvoista jotka salitreenin jälkeen suihkussa käyvät. Tänään sen parinkymmenen minuutin aikana jonka tuolla lauteilla istuin, kävi suihkussa neljä naista. Sali oli pullollaan väkeä ja kuulin jatkuvasti pukukaapien ovien käyvän. Eli ilmeisesti hikisenä kotiin suihkuun? Vai vain hikisenä kotiin?

Toinen asia on ihan yleinen huomio, eli ei liity pelkästään suihkutiloihin. Norskien naulakot ovat sellaisia äärettömän ärsyttäviä nuppi-naulakoita. Siis juuri niitä joihin ei mahdu kuin yksi pyyhe/takki/laukku per nuppi. Kunnollista (ja hyvännäköistä) tilavaa naulakkoa täältä ei oikein meinaa edes löytää, varsinkaan jos sen pitäisi olla yhteydessä hattuhyllyyn. Tässä meidän vuokra-asunnossa sekä Tromssan talossa on eteisessä juurikin nuo nupit. Yritä siinä nyt sitten laittaa käsilaukkuja naulakkoon roikkumaan kun sitten ei jää tilaa yhdellekään takille :) Läheskään kaikki ihmiset eivät muuten käytä takissa/pyyhkeessä olevaa ripustuslenkkiä. Salilla se lähinnä hymyilyttää kun tuo "tapa" aikaansaa sen että pyyhe tipahtaa nuppinaulakosta märän suihkutilan lattialle, siinäpäs oppivat käyttämään sitä lenkkiä. Kotona se aikaansaa enemmän ärsytystä kun T on ihan samanlainen...

(Eikös asiat ole silloin aika hyvin kun ei ole suurempia ärsytyksen aiheita?)

1 comment:

  1. Siinä tähän aihepiiriin sopiva FB-ryhmä: https://www.facebook.com/ahistaa

    ReplyDelete