Sunday, February 17, 2013

Viikonlopun satoa

Niinkuin jo kerroin, vietimme tällä kertaa viikonloppua Tanskassa. Kyläily ystävien luona rentoutti sekä virkisti mieltä, samalla saimme täydennettyä liha-, karkki- ja viinivarastoja. Menomatkalla lautta oli tosiaan reilusti myöhässä, joten perille saavuttuamme menimme lähes samantien nukkumaan.

Perjantaina meillä olikin aikaa kierrellä kaupungilla, poikien suunnatessa työkaluostoksille meidän tyttöjen kierrellessä enemmän naisväelle sopivissa putiikeissa. Ensimmäinen kohde oli kultasepänliike, josta löysinkin huomattavasti Norjan hintoja edullisemmin ristiäislahjan T:n siskon tyttärelle. (Jurgenin edellisen päivityksen kommentiin viitaten voin huomauttaa että sormuskaupoille ei yleensä mennä tyttöporukalla...) Matka jatkui huonekalukaupoille, ja yhdestä löytyikin mahdollisuus tilata hattuhylly missä leveydessä tahansa. Tämän jätimme harkintaan seuraavaa tanskanreissua silmälläpitäen, ja otimme liikkeen esitteet ja yhteystiedot mukaamme. Kenkäkaupat olivat hinnoiltaan sellainen pettymys, etten ostanut ainuttakaan kenkäparia, hinnat siis olivat kutakuinkin Norjan tasoa. :(

Päivän aikana nautimme rauhallisen lounaan, ja poikkesimme vielä pienessä suklaaputiikissa ostamassa jälkiruoan illalliselle.

Illallisen alkuruuat

Oli mukavaa huomata, että ymmärrän jonkin verran tanskaa vaikka jouduinkin välillä pyytämään nopeasti puhutun asian toistoa. Kaupoissa pärjäsin ihan itse, eikä paikallinen (norjaakin puhuva) emäntämme joutunut juurikaan tulkkaamaan. Tiesittekö muuten että kirjoitettuna tanskan ja norjan kielet ovat hyvin lähellä toisiaan? Osaan siis lukea tanskaa vaikkei se puhuttuna aina heti aukeakaan.

Reissun shokista piti huolen emäntämme joka teki lauantaina meille molemmille näöntarkastukset, optikko kun on. T:lle suositteli uusia laseja (niitä missä on alaosassa lukemista varten oma vahvuus ja yläosalla näkee hyvin kauemmas), ja minut yllätti toteamalla että tarvitsen varmaankin lähiaikoina lukulasit. Molemmissa silmissä kuulemma +0,75 ja vaikkei lukeminen tai tietokoneen näyttö tuotakkaan ongelmia, saattavat silmäni alkaa pian väsyä jos paljon joutuu konetta käyttämään. Silloin pitää kuulemma hommata lasit... Kuulin myös että minulla on lievää hajataittoisuutta. Minulla on aina ollut hyvä näkö, mutta olen kuitenkin tiedostanut sen että vanhempana todennäköisesti tarvitsen lukulasit, ihan niinkuin isäni. Kieltämättä hieman järkytyin kun kuulin että se aika saattaa olla hyvinkin lähellä, ihan kuin joku olisi alkanut haukkumaan vanhukseksi!

Mainitsinko muuten että minua pyydettiin kummitädiksi T:n siskon tyttärelle? T ei ole päässyt ripille, joten hän ei voi toimia "virallisena" kummina mutta minä voin. Olen jo lupautunut tehtävään, mikäli pappi hyväksyy ulkomaalaisen kummiksi :)


No comments:

Post a Comment