Monday, March 17, 2014

Voihan elämä

Niinhän siinä on näköjään käynyt että kun "oikeisiin" töihin pääsi niin aika ei tahdo riittää mihinkään, esimerkiksi bloggaamiseen. Viikosta neljä päivää kuluu tätä nykyä Stavangerissa töiden merkeissä, ja kolmen päivän viikonlopun vietän kotona Tromssassa. Voitte kuvitella ettei lentokentissä ja hotelleissa ole enää edes sitä vähää hohtoa mitä ennen. Matkalaukkuelämää viikosta toiseen. Tätä jatkunee ainakin kesälomiin asti, mahdollisesti pidempäänkin.

Viikonloput kuluvatkin sitten remontin keskellä, ja me ollaan pätevinä onnistuttu aloittamaan useampikin projekti samaan aikaan. Kun meillä molemmilla pitää tietysti olla oma :) 



Meikäläisen projektin ennen-kuva. Eli eteinen saa vihdoin valkoisen värin. Tässä vaiheessa on seiniltä purettu jo kaikki ylimääräinen kuten esimerkiksi hattuhylly ja avainkaappi.. Jälkeen-kuva saanette sitten kun tämä on vihdoin valmis. Maalit ehtii takuulla kuivaa näillä maalausväleillä.



T:n projekti on jo pidemmällä mitä kuva antaa ymmärtää. Toisen kerroksen ja vintin välinen katto purettiin käytävän osalta jotta se saatiin korotettua. Välikatto on jo paikoillaan, ja katossa uusi vintin luukku. Se sellainen josta tulee portaat alas kun sen avaa, pääsin siis eroon niistä rumista ja kolhoista puurappusista. Tarkoitus on laittaa eristeet vintille, ja sitten uusi lattia jotta vinttiä voi taas käyttää varastona. Tämänhetkistä tilannetta en itseasiassa edes tiedä, kun en ole kysynyt/käynyt itse katsomassa :) Makuuhuoneiden ovet menevät myös vaihtoon, ja käytävän päähän tulee jollain aikataululla vessa.

Näinä hektisiä aikoina sitä kaipaa välillä kesää, joka onneksi on jo melkein nurkan takana. Paitsi Tromssassa jossa lumikuukaudet ovat vielä edessä.. Välillä tulee muisteltua kesälomareissua, ja varsinkin lämmintä Kroatiaa. Alla kuva meidän vuokraamaan asunnon parvekkeelta Vis-nimiseltä saarelta. Jossa muuten asunnon naapurit meitä pari päivää tervehdittyään kutsuivat maistamaan oman tilansa viiniä. Mukavaa porukkaa joiden seurassa kului pari iltaa, isäntä halusi ystäväksemme Facebookissa ja kotiin palattuamme tajusimme että hän on ilmeisesti jonkin tason julkkis maassaan. Ainakin YouTubesta löytyy muutama musiikkivideo.


Joulun vietimme viime vuonna Suomessa, kun mulle on aikanaan luvattu suomijoulut. Tosin aloin jo hieman antamaan joustoa tuosta lupauksesta, syynä lähinnä pohjois-Norjan pitkät ja pimeät talvet. Elikkäs tästä lähtien me vietetään joka toinen joulu jossain lämpimässä. Tuskin hullumpaa sekään vaikkei äipän kinkulle pääsekään. Norjalaiset tuttavat kyselevät ahkerasti joulun aikaan suomalaisista joulusapuskoista. Hieman alkoi viime vuonna kyllästyttää samaan kysymykseen toistuvasti vastaaminen, joten päätin ottaa joulupöydästä kuvan: 




Joulun jälkeen oli huomattavasti helpompi vastat tuohon kysymykseen, kaivoi vain puhelimen taskusta ja näytti kuvan!

Opin tällä viikolla taas jotain uutta, nimittäin sen että Norjassa on eräs huippusuosittu teini-idoli joka saa 10-18 vuotiaat tytöt ihan villeiksi. Uutta hommassa oli myöskin se, että kaveri on suomalainen. (Nyt te kaikki tietysti jo tiedätte kenestä on kyse..) Piti käydä oikein YouTubesta katsomassa sällin musiikkivideo, ja olinhan minä ainakin tuon yhden biisin jossain kuullut. En todellakaan kuulu kohdeyleisöön kun meikäläisellä ei ollut mitään hajua kyseisen artistin olemassaolosta, saatikka suosion suuruudesta.  Mutta hyvä että tyyppi pärjää, ja onhan tuo poju ihan söpö, vai mitä? :)


6 comments:

  1. Olenkin jo pitkään odottanut blogi kirjoituksiasi.Iskä aloittelee kanssa vähän sauna remppaa,haluan nääs mustan saunan.Tänä aamuna oli 12 astetta pakkasta,ei se kesä ihan vielä tule,päivät on jo ihanan valoisia.Hyvää kevään jatkoa toivoo äippä.

    ReplyDelete
  2. Kyllä mä yritän tänne jatkossakin päivitellä, mutta niinkuin jo sanoin: Voihan elämä. :)

    ReplyDelete
  3. Mäkin oon toiveikkaana käynyt kurkimassa kuulumisia :)
    Onneks sentään noita lyhkäsempiä näkee facebookissa!
    -jenni-

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä mä varmaan täällä mainitsen jos päätän blogin lopettaa ihan kokonaan, mutta tosiaan saattaa olla välillä pidempiäkin taukoja. :) Mutta niinkun mä olen täällä jo oppinut sanomaan kavereille joita ei niin kovin usein näe: Vi ses i Facebook = Nähdään Facebookissa :)

      Delete
  4. Aikamoista edes takaisin reissaamista sulla kyllä on, tsemppiä, sieltä se kesä kohta tulee!! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tulee se kesä, hitaasti mutta varmasti. Ja eihän nämä minun reissaamiset ole mitään verrattuna teidän perheen matkoihin... Kun saan reissata yksin ja ottaa mukaan vaan käsimatkatavarat :)

      Delete