Friday, May 9, 2014

Stressin lisäystä potenssiin X

Meillä kun ei noita keskeneräisiä projekteja juurikaan ole, niin siitä innostuneina käytiin ostamassa tänään talomaalit. Siis ulkoseiniin. Tämä projektihan on ollut pari vuotta jäissä Grimstadin keikan takia, mutta pitäisi nyt saattaa loppuun. Siksipä olikin hyvä käydä ostamassa litratolkulla maalia eteisen nurkkaan muistuttamaan itsestään ja odottamaan yöpakkasten loppua.

Ja koska talo (kuulemma?) pitää pestä ennen maalausta, niin ostettiin siinä samalla painepesurikin. T ilmoitti myös katon ja räystäiden olevan pesun tarpeessa, ja luonnollisesti ne pitää pestä ennen seiniä. Nyt mielenkiinnolla odotan että koska talo on maalausvalmiina. Minä kun en ajatellut siihen painepesuriin koskea muulloin kun moponpesutarkoituksessa. Tätähän ei tietenkään isännälle ole kerrottu, mutta jotenkin luulen että se on arvannut. :) Näiden urakoiden jälkeen on tietysti edessä ikkunoiden pesu, ja veikkaisin että siihen hommaan minä en tule saamaan apuja..

Kaupunkireissun jälkeen ukko siirtyi sohvalle (josta nyt kuuluu kuorsaus), ja minä siirryin erään toisen ikuisuusprojektin kimppuun. Jo silloin kun tähän taloon aikoinaan tuli suomalainen vaimoke, oli wc:n isompi huuhtelu rikki. Siitä muutamaan kertaan puhuttiin ja T sanoi ettei tiedä niistä systeemeistä mitään. Minä sitä joskus yritin katsoa, mutta kun ei itsellekään moisista juuri kokemusta ollut niin pytty jäi entiselleen. Jokin aika sitten mies väläytti sellaista vaihtoehtoa että ostettaisiin kokonaan uusi, ja minä en oikein asialle lämmennyt. Koska eihän siinä muuta vikaa ole kun se toinen huuhtelu. Tällä viikolla otin lopulta asiakseni etsiä internetin syövereistä huuhtelusysteemin räjäytyskuvat ja toimintaperiaatteet, ja tänään hyökkäsin vihdoin sen pytyn kimppuun ne paperit toisessa kädessä. Vika löytyi kun löytyikin, pieni murtuma muovissa joka pitää huuhtelusysteemin paikallaan nappia painaessa. Nippusiteellä kiristys ja avot! -pytty toimii kuin uusi! Kyllä nyt kelpaa huuhdella :)

Olenko muuten maininnut että kesäkuussa on ihan liian vähän päiviä, tai itse asiassa viikonloppuja. Tässä kun tulevaa kesää yrittää suunnitella kalenteriin, niin ei viikonloput riitä. Alkukesä on jo ihan buukattu, loppukesällä on vielä vapaita viikonloppuja. (Niin ihan vinks vinks vaan niille jotka on ajatellut Norjan reissua kesällä. Loppukesästä, kiitos!)


1 comment:

  1. Kyllä näin on,parempi kun tekee itte vaan.

    ReplyDelete