Tuesday, June 9, 2015

Kuulumisia

Johan on blogi jäänyt niin unholaan ettei enää muista potea edes huonoa omatuntoa kirjoittamisen unohtamisesta. Jos nyt kuitenkin hieman kuulumisia:

Minä olen Oslossa, koti edelleen Tromssassa. Reissuhommat siis jatkuvat, ja tällä hetkellä projektin pääpaikka on Oslo. Tämänkertaisen homman pitäisi jatkua niin pitkään että firma vuokrasi minulle kalustetun asunnon. Nyt minulla on siis koti (Tromssassa), koti-koti (missä edelleen asuvat isä ja äiti) sekä työkoti. Onneksi tavarat eivät sentään ole ripoteltuina kaikkiin kolmeen :) Sukkuloin siis viikottain Tromssan ja Oslon väliä, teen Oslossa pitkiä työpäiviä ja olen torstai-iltana kotona. Jossain vaiheessa reissaaminen alkaa taas maistua puulta, tiedän sen jo etukäteen Stavangerissa vietettyjen kuukausien takia mutta josko hotellielämän puuttuminen auttaisi asiaa.


Tämä pendelöinti (pendle=matkustaa työhön toiselle paikkakunnalle säännöllisesti) aiheuttaa tietysti sen ettei kotona tapahdu mitään kovin rivakalla aikataululla. Esimerkiksi moottoripyörä ei ole vielä käynyt tallin ulkopuolella talven jälkeen. Tosin kelejäkään ei Tromssan leveysasteilla ole juuri ollut, mutta eniten asiaan on vaikuttanut talven aikana pilalle mennyt akku. Jota siis en ole "muistanut" käydä ostamassa.


Oslossa on sentään jo kesä kuten kuvista näkyy (kuvat kylläkin Bærumista), onneksi. Sillä pohjoisessa tulee vettä, on tullut jo viikon ja tulee vielä ainakin toisen moisen lisää.


No comments:

Post a Comment