Thursday, June 3, 2010

Kesää odotellessa

Kokoontumisajot oli ja meni, ja meininki oli aika samanlaista kun suomalaisissa vastaavissa kekkereissä. Paitsi ettei siellä ollut saunaa. Keskustelut menee edelleen vähän ohi kun ei ymmärrä eikä jaksa keskittyä kuuntelemaan. Onneksi ovat aika kielitaitoista porukkaa, eli viitsivät välillä vaihtaa englanniksi että meikäläinenkin pääsee juttuihin mukaan.

Tällä viikolla on rakennettu muuria etupihalle estämään veden tulo pihaan niinkuin viime keväänä kävi. Silloin vesi oli tullut kellariin asti. Viime talvi täällä oli poikkeuksellinen kun lumi kuulemma tuli vasta tammikuussa (tai helmikuussa), ja maa ehti jäätyä normaalia syvemmälle. Sittenhän lumi tietysti kevään tullen sulaessaan ei painunutkaan maahan vaan virtasi maan pinnalla. Ensi keväänä jos on sama tilanne, niin ei se ainakaan talon viereen pääse tuolta ylärinteestä. Muurin jälkeen pitäisi alkaa rakentaa terassia ja pihakivetystä, eli hommia piisaa. Eipähän tule aika pitkäksi :)

Sonera teki sitten mukavan tempun eilen. Alunperin kun oli puhe, että siirtävät firman liittymän mun nimiini kesäkuun alussa. Syynä siihen oli se, että halusin vaihtaa liittymätyyppiä eikä sitä voinut firman liittymään vaihtaa. Firman liittymässä kun oli jo pelkät kuukausimaksut jotain yli kolmekymppiä, eikä oikein innostanut sellaisia maksaa varalla olevasta liittymästä. Jokatapauksessa pyysivät mua käymään soneran liikkeessä tekemässä sopimuksen, johon tietysti vastasin ettei oikein onnistu jostain kumman syystä. Sitten ne lähetti mulle sähköpostilla kaavakkeen, joka olisi pitänyt tulostaa ja lähettää niille takaisin allekirjoitettuna. Arvatkaa vaan montako tulostinta mulla täällä on. Olisin tietysti voinut mennä kirjastoon tms. paikkaan sen tekemään, mutta päätin soittaa ensin soneran asiakaspalveluun. Sieltä sanoivat että asia on kunnossa, liittymä pysyy auki ja mut on jo merkattu sinne seuraavaksi liittymän haltijaksi (tai omistajaksi vai mikä se nyt on). Eipähän eilen sitten puhelin toiminutkaan, eli ei mennyt ihan niinkuin oli puhe. No minähän tietysti netissä ottamaan yhteyttä soneraan, että mikä nyt tökkii. Ei sitten sekään onnistunut, kun asiakaspalveluun viestiä lähetettäessä pitää kirjautua "omille sivuille", joka oli mennyt kiinni samalla kun liittymäkin. Laitoin sitten viestin palautepalveluun, josta eivät välttämättä edes vastaa. Pitäköön siis tunkkinsa, kele. Eipä tarvitse soneraan enää turvautua, Tele2:n kirje tuli tänään sisältäen sen uuden liittymäkortin. Joten uusi numero on siis käytössä.

T:lla on ollut ongelmia kätensä kanssa viime aikoina. Se on vissiin jotenkin revähtänyt tai lihakset jumissa ja särkee koko ajan. Kahdesti se on käynyt kiropraktikolla, ja syö särkylääkkeitä kun leipää. Ja yleensä kun siltä ei saa lääkkeitä kurkusta alas edes väkisin. Vähän on turhaantunut olo kun näkee (ja kuulee) että toinen on tosi kipeä eikä voi itse tehdä mitään. Toivottavasti se paranee, kun alle kahden viikon päästä pitäisi lähteä sinne reissuun.

Kysyin tänään T:lta onko täällä laitonta ampua lokkeja. Ei kuulemma ole. Alkaa pikkuhiljaa nyppimään kun ensin ne pitää soidinmenoja pihalla (eikä mitenkään hiljaa), ja näkyvät kaiken lisäksi pykäävän pesää piipun juureen. Taidan huomenna käydä kurkkaamassa josko sen saisi sieltä alas. Seuraavaksi pitäisi sitten miettiä jonkun sortin aseen hankkimista. Ilpparikin käy paremman puutteessa, ja sen jälkeen voikin alkaa harjoittelemaan liikkuvaan maaliin...

Yritän muistaa näpsiä taas välillä vähän valokuvia, vaikka tuosta meidän pihaprojektista. Olen unohtanut koko kameran kun on ollut muutenkin puuhaa. Jospa seuraavaan postaukseen saisi taas liitettyä muutaman räpsyn. Niistä toissaviikon rippijuhlistakaan en ole vielä saanut kuvia..

3 comments:

  1. Osta heti kunnon Magnum, ettei tarvii nuijia kituvia lokkeja hengiltä. Täällä tarvittais kans pienet lokkien hävitystalkoot. Tuntuu, että niitä on vuosi vuodelta enemmän.

    ReplyDelete
  2. mä haluan sitten kuvan niistä koekaniinilokeista :-)

    ReplyDelete
  3. Niin ja messuilta terkut. Terveisiä en oikein muistanut/pystynyt kertomaan kun puolenpäivän jälkeen en oikein itekään enää saanut puheestani selvää.

    ReplyDelete