Tuesday, December 6, 2011

Lunta!

Täällä satoi tänään lunta, ensimmäistä kertaa tälle talvelle. Ei mitenkään paljoa, mutta siten että maisema on muuttanut sävyään huomattavasti vaaleammaksi. Se on siis hyväksyttävä että talvi tulee tännekin. Mainitsin kyllä T:lle että pitänee muuttaa vielä etelämmäksi jotta tuosta valkeasta töhnästä pääsisi eroon..


Minä en ole talvi-ihminen. En ole koskaan pitänyt erikoisemmin hiihtämisestä, laskettelusta enkä edes luistelusta. Kaikkia on tullut kokeiltua, ja oheistoimintoineen ne menettelevät. Tarkoitan siis after-ski:tä, jääkiekon pelaamista tai hiihtorepussa odottelevia taukoeväitä :) Talvella on kylmää ja pimeää, ja ulos mennessään pitää pukeutua michelin-ukoksi. Sitten jos erehdyt liikahtamaan hieman rivakammin niin tulee heti hiki. Ja kun taas rauhotut niin tulee entistä kylmempi. Mielummin paistattelen päivää shortseissa ja t-paidassa, otan aurinkoa ja pulahdan välillä uimaan. Puhumattakaan siitä että kesällä voi ajaa moottoripyörällä.

Talvi kun tulee kuitenkin joka vuonna (niin pitkään kunnes voitan lotossa ja muutan talveksi lämpimään), joten siitä on parempi yrittää selviytyä. Hyväksi koettuja keinoja ovat kynttilät, punaviini, sohva, hyvä kirja sekä viltti. Ja jos oikein alkaa irrottelemaan voi yhtälöön lisätä vielä hieman suklaata.

Edit: Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille! Norjalaisille kansallispäivä on hyvinkin tärkeä, jolloin on tapana onnitella ihmisiä samaan tapaan kuin syntymäpäivänä. Siis sanoilla "Gratulere med dagen", joka on kutakuinkin "Onnea päiväsi johdosta". Kansallispäivää pidetään ilmeisesti henkilökohtaisempana kuin esimerkiksi joulua, jolloin toivotetaan "God Jul". Minäkin sain "onnittelut" eräältä norjalaiselta ystävältäni facebookissa :)

No comments:

Post a Comment