Tuesday, December 20, 2011

Vaihtelu virkistää

Välillä sataa lunta ja välillä paistaa aurinko. Viime päivinä on ollut todella lämpimiä ja ihanan aurinkoisia ilmoja, kunnes tänään alkoi satamaan lunta. Eilen tuossa meidän ulkoseinustalla pörräsi kärpäsiä jotka aurinko oli herätellyt :)


Meillä kävi tuossa ihan Suomesta asti vieraskin. Siinä sitä olikin kun yritti keksiä jotain fiksua tekemistä, vettä kun oli luvattu enemmän tai vähemmän koko viikonlopulle. Kiivettiin kuitenkin näköalatornille josta näki melkein koko kaupungin. Ei se mitenkään kamalan korkealla ollut, mutta ihan kivat näkymät. Tromssaan ei voi verrata, mutta eipä täällä vuoria olekaan.


Poikettiin myös Kristiansandin eläinpuistossa, jossa oli kovin rauhallista kelistä johtuen. Eläimiä oli kuitenkin yllättävän paljon pihalla, pakkastahan ei siis ollut. Kuvia tuli räpsittyä aika paljon, mutta johtuen heikohkoista kuvaajanlahjoistani ei monestakaan tullut julkaisukelpoista. Jellonan nyt ainakin tunnistaa kuvasta.


Apinatalossa oli hauskasti eläimiä myös vapaana, lähinnä lintuja ja kilpikonnia. Lammikoissa uiskenteli fisuja, ja kaikkea säesti simpanssien yllättävän kovaääninen kiljunta. Hetki niidenkin vipellystä seurattiin, ja todettiin porukassa olevan kiusanhenki. Yksi niistä simpansseista nimittäin ajoi jatkuvasti niitä muita pois sieltä missä ne olivat päättäneet istuskella, vaikkei se itse niiden paikoille jäänyt. Aikansa se sitä peliään piti, kunnes yhdellä (ilmeisesti laumanjohtajalla) meni siihen hermot. Vähän aikaa menivät aika lujaa vauhtia ympäri häkkiä, mutta ei se pomo sitä häirikköä kiinni saanut. Rauhoittui kuitenkin se vihulainen kummasti.


Viime viikonloppuna T päätti kokata pinnekjøttiä, kun kerran aiemmin tuli testattua että minäkin sitä saan syötyä. Ostettiin sellaisia valmiiksi liotettuja paloja, joita piti haudutella nelisen tuntia. Oli kyllä kieltämättä hyvää. (Kuva on "ennen" kuva, valmiista ateriasta ei tullut kuvaa, kun oli jo niin nälkä ettei muistanut)


Nyt on sitten T:kin saanut syödä norskien jouluruokaa, me kun lennetään Suomeen jouluksi. Mä NIIN odotan että pääsen saunaan :)

1 comment: