Sunday, December 4, 2011

Kesä-Syksy-Kevät?


Huomasin tässä yksi päivä, että meidän pihalla oleva pikku puska on alkanut tyrkkäämään kukkaa. Se taitaa vissiin olla kevät? Viereisessä pensaan näköisessä rehussa taas on kesän jäljiltä joku omenan näköinen. Ei kai omenapensaita ole? Kun se ei minun silmääni näytä puulta sitten yhtään.. Onkos kellään viherpeukalolla käsitystä mikä puska on kyseessä?



Täällä on kyllä kieltämättä ollut aika lämmintä, kunnon pakkaspäiviä ei ole ollut vielä lainkaan. Yöpakkasia toki, mutta päivällä lämpiää kuitenkin plussan puolelle. Lumesta ei ole tietoakaan, kaikki mikä tulee alas on ollut toistaiseksi hyvinkin märkää. Ei sillä että sitä lunta niin kaipaisikaan, ainakaan vielä kun päivällä on vielä valoisaa. Vähän jännittää se kun lopulta ne pakkaskaudet tulee. Meille tullessa pitää nimittäin nousta jyrkähköä mäkeä, ja mikäli tuo mäki vetää jäiseksi niin taitaa jäädä auto mäen alle. Viime talvena ainakin huomasin ettei sillä ole mitään asiaa jäisen mäen päälle. Tietysti voi koittaa peruuttamalla, jos onnistuisi paremmin, mutta saapa nähdä :)

Muutama viikko sitten T teki viikonloppureissun "kotopuoleen", ja jäin ihan itsekseni tänne viettämään viikonloppua. Kuinkas ollakkaan niin tuli myös herkuteltua vähän normaalia enemmän. T ei juurikaan välitä sushista, joten käytin tilaisuuden hyväkseni. Täällä myydään kaupassa valmis-sushia, valita voi erikokoisista valmiista paketeista. Näissä on mukana kaikki, inkivääriä ja wasabia myöten. Niin ja tietysti soijaa sekä syömäpuikot. Täytyy myöntää että oli pitkästä aikaa sangen herkullista.


Ehdittiin viime viikonloppuna vierailemaan läheisessä kaupungissa, jossa paikallinen mopokerho järjesti pikkujoulut. Tai täällä se oli nimetty sapuskan mukaisesti pinnekjøtt-festiksi. Tuo pinnekjøtt eli tikkuliha (nimi tulee käsittääkseni valmistustavasta) on lammasta, ja näin ensimmäistä kertaa maistaneena täytyy myöntää että se oli aivan äärettömän hyvää! T kyllä sanoi ettei se ollut parasta mahdollista, eli jään odottamaan jospa seuraavalla kerralla pääsisi maistamaan "kunnollista" versiota. Tuolta linkin takaa pääsee katsomaan oikein valmistusohjeen kera mitä sapuska oikesti on. Suomessa olen monesti törmännyt käsitykseen että lampaanliha maistuu villasukalle. Itse en ole tietääkseni koskaan villasukkaa maistanut, enkä Norjassa ole koskaan maistanut huonoa lampaanlihaa. Olen jopa kerran uskaltautunut kokeilemaan itse ja hyvää tuli :) Kuvassa lambi ennen lämmittelyä.


Laitetaanpas tähän lopuksi vielä pari tunnelmakuvaa pikkujouluista. Kuten näkyy, niin kyllä mopoverstaaseenkin voi saada joulutunnelmaa :) Mukavaa joulunodotusta!


No comments:

Post a Comment