Kotimatkalla

Mun työpaikkani, kuten varmaan olen maininnut, on viereisessä kaupungissa. Matkaa on noin kolmekymmentä kilometriä yhteen suuntaan, ja siitä valtaosan pääsee ajamaan "isolla tiellä". Täällä meidän päässä saa aamuisin varata hieman aikaa paikallisen tietyön takia, ja toisessa päässä saattaa olla ihan normaalista työmatkaliikenteestä aiheutuva ruuhkaa. Enimmillään matkaan kuluu puolisen tuntia, ilman ruuhkia reilut parikymmentä (ehkä 25) minuuttia.

Mun kimppakyytini toinen osapuoli on ajoittain aika kiivaassa mielentilassa noiden ruuhkien takia, kyllähän te tiedätte miten joskus ottaa päähän edessä hidastelevat törpöt.. Itse olen yrittänyt parhaani mukaan opetella norjalaista leppoista "hällä väliä"-asennetta myös noissa liikenteeseen liittyvissä stressitilanteissa. Tänään kuitenkin meinasi alkaa pipo kiristämään pitkästä aikaa. Kotimatka töistä kesti nimittäin tunnin. Olivat päättäneet täällä Grimstadin päässä sulkea tietyön takia toisen kaistan kokonaan, joten jono alkoi käytännössä jo sieltä parinkymmenen kilometrin päästä.

Jopa T oli hieman alkanut huolestua kun ei akkaa näkynyt kotona normaaliin aikaan, ei sentään vielä ehtinyt soittaa perään.

Taidan muuten olla tulossa vanhaksi. Eilen kävin pitkästä aikaa sellaisella kunnon reippaalla kävelylenkillä, matkaa kertyi kuutisen kilometriä, koko matka asfaltilla ja vähän oli jopa mäkiä matkan varrella. Tänään on sitten ollut perse ja reidet yllättävän kipeät. Kävelystä! (No joo myönnetään, lieviä jumpanoloisia nytkähtelyjä lenkin jälkeen kotona) Mutta hei silti. Jos ei meinaa saada persettä penkistä ylös ilman tuskanirvistystä niin kyllä joku on vikana. Ilmeisesti mun sohvatreenini ei olekaan vahvistanut vartalon tukilihaksistoa? Sangen kummallista. Taidanpa syventyä hetkeksi miettimään kyseistä probleemaa kera jäätelön :)