Saturday, May 12, 2012

Tonttulaaksossa

Tänään ajeltiin T:n kanssa Nissedaliin kyläilemään, mopolla tietysti. Keli suosi ja minäkin ajelin osan matkasta T:n istuessa kyydissä. Oli aika outoa ajaa ensimmäistä kertaa talven jälkeen matka-ajoa ihan oudolla mopolla, ja vielä kyyditettävän kanssa. Vaikka a-kortti on ollutkin taskussa kohta kymmenen vuotta niin kyytiläisiä en ole juurikaan huolinut. T:n mopolla olen ajanut kerran aiemmin, se kun on sen verran korkea että juuri ottaa varpaat maahan kun sen nostaa seisontatuelta pystyyn. Oli aika mielenkiintoista pitää sitä pystyssä kun kahdeksankymmentä (ja rapiat) kiloa könyää takapenkille... Reissu sujui kuitenkin hienosti ja maisemat olivat perillä sangen komeat, en aiemmin tiennytkään että vain sadan kilometrin päästä meiltä löytyy vuoria. Jopa lumihuippuja näkyi! Tämä ihan eteläinen Norja kun on aika lättänää verrattuna pohjoiseen.

Nissedalissa näytti olevan useampikin leirintäalue, ja me poikettiin pikaisesti katsomassa maisemia yhden leirintäalueen rannalta. Ranta olikin oikea hiekkaranta, ja ainakin sata metriä leveä. Järvi on nimeltään Nisser, ja kertoivat syvyydeksi 250 metriä. (Minusta aika syvä...) Mielenkiintoista minusta oli sekin että Nissedal sijaitsee 250 metriä merenpinnan yläpuolella, eli järven pohja on siis merenpinnan tasolla.

 

Kotimatkalla leikittiin sen verran turistia, että ajeltiin Nisserin yli vaijerivetoisella lautalla. Lautta oli todella pieni, kyytiin mahtui kerralla kolme autoa ja yksi mopo :) Varmasti Norjan pienin, ja mahdollisesti ainoa vaijerivetoinen.


Huumoria paikallisilla tuntui ainakin olevan, lautan vieressä olevan kioskin seinään oli niitattuTax Free- lippu :)



1 comment: