Saturday, June 9, 2012

Työ vai työ?

Kävin tällä viikolla työhaastattelussa paikassa jonne lähetin hakemuksen joulukuussa. Kyseessä oli "oman alan" paikka, tosin tarjottu työ ei ollut koulukseni tasoinen. Sain viikon aikaa miettiä tahdonko ottaa työn vastaan vaiko en. Nyt on sitten listattu uudesta ja nykyisestä hommasta plussia ja miinuksia. Ensiksi tietysti palkka, tarjotussa työssä se on hieman parempi mutta pitää ottaa huomioon että se on vuorotyötä. Tahdonko siis sekoittaa vuorokausirytmini muutaman ekstrakruunun takia? Nykyisessä työssäni minulla on auto käytössä viikot, ja palautan sen pomolle vain viikonlopuiksi. Uudessa työssä olisin riippuvainen meidän omasta autosta, joita meillä siis on vain yksi. Itse työ ei ole vaikeaa eikä stressaavaa, mitä nykyinen työni saattaa välillä olla.
Olen ajatellut myös sitä, että ystäväni suositteli minua nykyiseen työhöni johon siis haettiin hieman pidempiaikaista työntekijää. "Petänkö" ystäväni jos nyt lopetan hänen minulle hankkimansa työn? Lisäksi T on vakaasti sitä mieltä että palaamme Tromssaan ensi lukuvuoden jälkeen. Onko siis järkeä vaihtaa tässä vaiheessa työtä, kun sen kestoksi tulee kuitenkin vajaa vuosi?

Olen pikkuhiljaa valitsemassa nykyisen työni. Ehkä eniten sen vuorotyön takia. Olen ennenkin tehnyt jatkuvaa kolmivuoroa, mutta Suomessa oli yövuoron jälkeen useampi lepopäivä. Nyt on kyseessä katkeava kolmivuoro, eli toipumiseen olisi aikaa vain viikonloppu. Eikä se palkka tosiaan ole NIIN paljon suurempi..

Ensimmäistä kertaa täällä Norjassa olen tilanteessa jossa on useampi työ tarjolla, ja kevään kotona istumisen jälkeen se tuntuu itse asiassa ihan kivalta :)

T:llä muuten oli viimeinen tentti tällä viikolla, ja kesäloma on siis alkanut. Pari viimeistä iltaa on mennyt selatessa netistä Saksassa myytäviä prätkiä, jos tuo mies vaikka ensi viikolla lähtisi lupauksensa mukaisesti hakemaan minulle pyörän... Sen jälkeen T lähteekin pohjoiseen, joten minusta tulee kesäleski. Ainakin kuukaudeksi. Tulee olemaan outoa kun pitää asua yksin, vaikka asuinhan viime syksynä Tromssassakin noin kuukauden kun T muutti edeltäkäsin tänne. Siellä vain oli enemmän ystäviä ja (T:n) sukua ympärillä, täältä en tunne läheskään niin paljoa porukkaa. Jännäksi käy!

2 comments:

  1. Ei sinultakaan ole jännitys elämästä loppumassa :) Kiva tunne, kun saa ratkaisuja tehtyä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jotenkin tuntuu itsestä ihan jännityksettömältä tämä elämä :) Päätöksen olen tehnyt, ja siitä pidetään nyt kiinni vaikka välillä vähän kaduttaisikin..

      Delete