Monday, June 18, 2012

Henna - Norja 0 - 1

Aarteen rekisteröintikamppailussa Norjan vegvesenin (tiehallinnon/katsastuskonttorin) viranomaiset johtavat toistaiseksi 1-0. T ajeli tänään ensi töikseen Kristiansandiin, missä piti käydä maksamassa mopon tullimaksu. Perjantaina kotiin tullessaan sitä ei voinut tehdä, kun oli ainoastaan mahdollisuus punaisella linjalla ilmoittaa tullattavasta ajoneuvosta. Sieltä sai sitten paperin mukaan, joiden kanssa piti käydä erikseen virastoaikana maksuhommissa. Vasta tuon tullauksen jälkeen oli mahdollista ajella Arendaliin jossa rekisteröinnin siis oli määrä tapahtua. Aika sinne oli varattuna klo 12, ja T:llä oli siis hyvää aikaa ajella tuo noin 70 kilometrin matka.

T oli ensin joutunut odottelemaan noin yhteen asti, että saivat tiedon maksetusta tullimaksusta. Kuittihan ei tietenkään käynyt, vaan he odottivat tietoa tullilta. Tuo tieto näin 2000-luvulla siirretään kaksi (!) kertaa päivässä, eli illalla ja klo 13. (Hei haloo, voisko joku suomalainen datanörtti käydä uusimassa näiden systemit...) Sitten kun tieto oli löytynyt niin virkailija/katsastusmies ei oikein ollut tiennyt mitä hänen pitäisi tehdä. Lopulta joku kollega oli ilmeisesti neuvonut, ja T oli saanut loput laskut mukaansa. Näitä ajoneuvon ikään, kokoon ja hintaan liittyviä laskuja ei TIETENKÄÄN voinut maksaa siellä Arendalin katsastuskonttorilla, vaan ne piti käydä maksamassa tullikonttorilla. Joka siis sijaitsee siellä 70 kilometrin päässä Kristiansandissa. Tämän T vielä ehti tänään tekemään ennen virastoajan päättymistä, sillä seuraava siirto on mennä TAAS takaisin Arendalin katsastuskonttorille näyttämään ne maksetut laskut. Tämän jälkeen pitäisi vihdoin tipahtaa kouraan se rekisterikilpi..

Aikamoista rallia... Jos olisi tajunnut niin olisi tilannut sen katsastuskonttoriajan myös Kristiansandiin. Arendal kun on kuitenkin meitä lähempänä, niin tuli otettua se aika sieltä. Onneksi tuo mies on kesälomalla niin sillä on aikaa :)

5 comments:

  1. Ihan kuulostaa norjalaiselta menolta. Käsittämätöntä on myös se, että verkkopankissa jos siirrät rahaa tililtä toiselle (vaikka ihan omien tilien välillä) viikonloppuna, mitään ei tapahdu ennen maanantaita puoltapäivää. Automatiikka puuttuu ilmeisesti... tai sitten pankin tietokoneilla on lakisääteinen viikonloppuvapaa.

    ReplyDelete
  2. Kuulostaa ihan käsittämättömältä touhulta, kuin jossain takapajulassa. Tänä päivänä kaikki pitäisi hoitua paljon, paljon joustavammin. Tulee tunne, että ihmisiä halutaan kyykyttää.

    ReplyDelete
  3. Niinhän nämä kyykyttääkin! Mutta kun omat kansalaiset joutuu kyykkyyn samalla kun koitetaan kyykyttää kaikki maahanmuuttajat...
    Tylyä hommaa.
    Ja niin toivottoman vanhanaikaista...

    ReplyDelete
  4. Huh huh, meinasin tuon autoni Suomesta Norjaan mutta tämän perusteella ehkä ihan hyvä että se kuitenkin jäi Suomeen.. Vaikka ei tämä auto-ostoksilla olo täällä Norjassa niin kivaa ole, hinnat hirvittävät! Toivottavasti saatte rekisteröinnit tehtyä vielä tämän viikon puolella :)

    ReplyDelete
  5. 1 - 1! Parhaansa yrittivät pistää kampoihin, mutta reilujen rahasiirtojen jälkeen kilvet järjestyi!

    Tuli se silti halvemmaksi kun täältä vastaavanlaisen osto..

    Näillä tosiaan on joskus nuo byrokratian rattaat hieman kankeahkot. Olenko muuten muistanut mainita että norjalaiset virastot rakastavat leimoja? :)

    ReplyDelete