Tuesday, April 19, 2011

Påskeferie

Täällä on melkein alkanut jo pääsiäisloma, huomenna vielä puolikas päivä töissä ja sitten saakin laiskotella kokonaiset viisi päivää :) Pääsiäinen tuntuu olevan täällä jotenkin vielä merkityksellisempi kuin Suomessa, enkä nyt tarkoita sitä kristillistä sanomaa. Kaikilla on kauheasti suunnitelmia pääsiäiselle, perinteisesti pitäisi kuulemma lähteä samoilemaan vuorille sukset jalassa. Jos ei muuten niin pikku reissuja päiväseltään perheen kanssa, ja sitten grillataan notskilla makkaraa. (Joka rullataan pienen rieskan sisään ennenkuin syödään. Outoa.) Ne joilla on mökki, suuntaavat sinne. (Sitä mäkin olen vähän yrittänyt T:lle ehdottaa, mutta en tiedä onko siellä koko suku kun on kerran yhteiskäytössä..) Kaikki kyselevät että mitä aiot pääsiäisenä tehdä, ja kun vastaa ettei ole ihan varma niin katsotaan sillälailla hieman hitaasti. Että tuossa on jotain vikaa tuossa tyypissä.

Kaikki mitä tällä hetkellä lehdissä mainostetaan, on pääsiäis-jotain, ensimmäisenä silmiin osui pääsiäismarsipaani. On pääsiäistarjouksessa pääsiäisleipää, pääsiäislammasta, pääsiäisirtokarkkeja ja luonnollisesti myös pääsiäismunia. Virpomista täällä ei harrasteta, eli ei tarvitse varautua normaalia suuremmalla karamellimäärällä. Tenaville täällä on tapana ostaa iso pahvinen pääsiäismuna, joka on täynnä karkkia. Ja ehkä jotain muutakin, en ole kurkannut kaupassa niiden sisälle.

Yksi paikallinen erikoisuus minkä taannoin huomasin liittyy liikennejärjestelyihin. Työmatka kulkee erään "lähiön" lävitse, ja olen aiemmin rekisteröinyt että tien varrella kulkee pyörätie, paikoin molemmilla puolilla. Muutama päivä sitten en meinannut tajuta näkemääni, kun hokasin että liikenneympyrästä lähti liittymä -pyörätielle. Siis ihan vain ja ainoastaan pyörätielle. Kunnes seurasin katseella hieman edemmäs, ja tajusin että tien varrella oleviin omakotitaloihin ei muuta reittiä pääse. Suomessa käsittääkseni vastaavassa paikassa tehdään pyörätien ylitse pieni liittymä, josta talon asukkaat pääsevät tielle, mutta täällä on tien laidassa komeat rotvallin reunat joista tavallisella henkilöautolla ei kannata yrittää yli. Yritin jopa kartasta katsoa että jospa kyseessä onkin pieni katu, mutta ei sitä kartasta löytynyt. Omituisia ovat.

Työmatkan varrelta tuli tänään taas näpsittyä parit kuvat kännykällä. Kaikki alla olevat kuvat on siis otettu tänään muutaman kilometrin säteellä toisistaan. Lumimäärä vaihtelee runsaahkosti pienellä matkaa.



Meidän lähellä on näitä perinorjalaisia ruohokattotalojakin :)

Allaolevaa voi verrata siihen pari viikkoa sitten räpsäistyyn. On ne lumet vähän sulaneet.

Saturday, April 16, 2011

Norski, norskimpi, norskein

Tänään tuli postissa (kyllä, täällä jaetaan lauantaisin kirjeposti) kirje Kelalta, missä kerrottiin että en ole oikeutettu Suomen sosiaaliturvaan Norjassa sijaitsevan vakityöpaikkani takia. Eli Kela-kortilla saa vissiin vaikka nakata tiiraa. Norjan sosiaaliturvan piirissä olen ilmeisesti ollut jo hetken. Mä olen nyt astetta norjalaisempi :)

Täällä on, ihan niinkuin Suomessakin, omalääkärisysteemi. Käsittääkseni siinä on jotain eroja verrattuna Suomeen, mutta pääsääntö on että jokaisella norjalaisella on omalääkäri. Perjantaina sain kirjeen jossa minua kehoitettiin valitsemaan itselleni lääkäri. (Taidan siis olla kaksi astetta norjalaisempi) Täällä jokainen saa valita itselleen lääkärin, tietysti siitä porukasta joilla on mahdollista ottaa uusia potilaita. Omalääkäriä saa myös vaihtaa kaksi kertaa vuodessa, muuttamisen takia tapahtuvaa vaihtoa ei lasketa näihin. Eli jos nyt eka valinta ei satukaan miellyttämään, kun eihän niistä nimen perusteella näe, niin sen voi sitten vaihtaa. Vähän niinkuin lääkärilottoa :)

Lotosta puheen ollen, norjassa ei voi lotota mikäli ei omista "veikkauskorttia". Jokainen täällä pelattu lotto, jokeri, toto tms. pelataan kortille. Käytännössä siis jokaiselle voitolle tiedetään heti voittaja, ja voitto voidaan maksaa tilille. (Täällä ei jää pelivoittoja lunastamatta.) Jotta pääsee kyseisen kortin haltijaksi, pitää olla norjalainen tili sekä norjalainen henkilötunnus. Koskapa henkilötunnukseni tuli viikko sitten, päätin tänään hommata kortin ja lotota. Mä siis olen kohta norskimpi kun ite norskit!

Paitsi että mulla kasvaa ikkunalla rairuohoa pääsiäistä varten. Täällä ei ole tapana, ja kaikki kysyy että mitä tuo on.. :)

(Vielä tätäkin kautta onnittelut kummitätskälle synttäreiden johdosta meiltä molemmilta!!)

Friday, April 15, 2011

Æ er så flink!

Norjalainen kehuu toista huomattavasti useammin kuin mihin suomalainen on tottunut. Aluksi täällä tuli hieman röyhistettyä rintaa kun kehuja tuli: Du er så flink! Käännettynä siis sanovat että olet hyvä jossakin. Jonkin ajan päästä sitä alkoi huomaamaan, että tuo "flink" ei vaadi mitään erikoista suoritusta, paikalliset viljelevät sanontaa joka väliin ja jossain tapauksissa se on melkein synonyymi sanalle kiitos.. Ei siis mikään erityinen ylpeyden aihe :(

Kohtalaisesti päänvaivaa viime päivinä on aiheuttanut niinkin yksinkertainen asia kun liukuovet. Remontin alaisessa makkarissa kun on yksi kiinteä kaappi, jossa on tietysti ihan perinteiset ovet. Koska joku kumma on päättänyt että remontin jälkeen sänky tulee asettumaan eri kohtaan huonetta, tarkoittaa se, ettei kyseisten ovien eteen jäisi liiemmälti tilaa. Yksinkertainen ratkaisu pulmaan on siis liukuovien asennus kyseiselle kaapille. Paha vain, että tämä kuningasidea luo uuden ongelman: osta liukuovet.. Täällä valmiit ovet maksavat enemmän kuin hunaja, vaikkei kahden oven yhteisleveys olekaan kuin alle 120 senttiä. (Kyllä, ovet tulevat sellaiseen paikkaan ettei siihen saa yhtä ovea, pitää olla 2 x 60 senttiä) Juoksin kylän jokaisen huonekalu- + rakennusliikkeen läpi etsiessäni halpoja ovia siinä onnistumatta. Halvimmat ovet maksoivat hieman yli 2000 kruunua kappale, eli yhteensä siis euroina vähän yli 500. PELKISTÄ OVISTA!! Ja tietysti halvimpien ollessa kyseessä, ne olivat ihan ne mitäänsanomattoman näköiset ohkaiset melamiiniovet. Kyllä mä tiedän ettei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa. Ja ihan niin tyhmä ei sentään meikäläinenkään ole.

Seuraava hoksaannus oli tietysti se, että huushollista löytyy räpylöistään ihan kohtalaisen kätevä uros. Aloin siis etsimään pelkkiä liukuovimekanismeja, jotta isäntä saisi sitten rakentaa niihin ne ovet, asennuspalvelu mukaanlukien. Ei mikään helppo tehtävä sekään. Aikani juostuani liikkeestä toiseen, löytyi viimein yksi lukkoliike joka kertoi kykenevänsä tilaamaan mikäli sellaiset todella haluan. Oli puhe että ottavat selville hinnan ja soittavat perään jotta osaan sanoa tahdonko vaiko enkö. Eivät soittaneet.. Netistä etsittyäni löysin sekä Suomesta että Norjasta postimynnistä mekanismit. Suomessa hinta olisi tullut postikuluineen hieman toisellesadalle eurolle, tällä puolella rajaa vielä vähän kalliimmaksi. Tuntuu sekin hieman tyyriiltä muutamasta alumiinikiskosta ja parista simppelistä rullasta. (Niin simppelistä että mahtaako olla edes laakereita, ihan pelkkä liukupinta vain sisällä) Lopulta internetin ihmeellisestä maailmasta löytyi valmis paketti hivenen alle 15 euroa. (Päätettiin tilata kaksi nippua, sillä toisessakin makkarissa odottaa samanlainen kaappi) Hinnaksi tuli postikuluineen 30 euroa/ liukumekanismi. Alan pikkuhiljaa ymmärtämään miksi norskit tilailevat hirmuisesti tavaraa ulkomailta netin kautta. Nyt täällä sitten odotellaan pakettia, jotta miäs pääsee rakentamaan niitä ovia. Itsellä on jäljellä ko. huoneeseen enää oven maalaus sekä verhojen ompelu. Sitä ompeluinspiraatiota ei ole vieläkään näkynyt..

Tämänhetkinen lumitilanne alkaa olla loistava. Siis allekirjoittaneen mielestä. Piha alkaa olla lähes sula, pihatiellä ja puutarhassa on vielä hieman lunta (tai siis jäätä), viereisellä pellolla ehkä alle viiden sentin kerros. Huomioitava on tietysti että tästä meidän kohdalta tuuli puhaltaa talvisaikaan lunta pois, joten muualla on vielä enemmän kun tässä meidän torpalla. Enomies kyseli lumitilanteesta uutta kuvaakin, mutta enhän minä ole sellaista muistanut räpsäistä. Ehkä enstaina sitten.

eKarjalastakin kyseltiin tuolla kommenttiboksissa jossain vaiheessa kesän talkootoiminnasta. Voin vastata että löytyy kyllä hommia jos on innokkaita tekijöitä :) Kesälle on suunnitteilla aita tähän mökin ympärille, torpan maalaus, loppupihatien "päällystys", pihan kiveystä... Riittää tekemistä, että tervetuloa vaan talkoilemaan. Yläkerran jatkoremontointi taitaa jäädä ensi talvelle, voi olla että kesäaikaan sitä puuhailee mielummin pihalla. Vaikka se vessa tuonne ylös olis kyllä ihan must.

Tuosta aidasta vielä hieman.. Olen esittänyt T:lle toiveen, että se aita saisi olla valmis kohtalaisen ripeästi, ennenkuin lampaat syöksyvät herkuttelemaan pihan kesäkukkasilla. Niitä kukkia ei siellä vielä kyllä ole, eikä tosin ola lampaitakaan vielä näkynyt. Täällähän on lammasfarmareilla tapana potkaista lampaat ulkoruokintaan kesällä, eikä niillä mitään aitauksia ole. Ne laumat vaeltelevat pitkin poikin, pomoilla on kellot kaulassa ja kaikilla korvamerkit notta tietävät kenen mikäkin on. Sitten niitä saa varoa kun mutkan takana onkin lauma keskellä tietä kun posotat autolla lievää ylinopeutta ;) Tarkoitushan olisi että lambit siirtyisivät tuonne hieman ylemmäs ruokailemaan, vähän niinkuin porotkin, mutta ei ne elukatkaan ihan tyhmiä ole. Lähtisitkö itse kiipeämään vuorille ruuan perässä jos läheltä löytyisi pelto jossa voisit pupeltaa pakin täyteen joka päivä ilman sen suurempaa vaivaa? Pellothan on täällä tietenkin aidattu, kun taas ne toiset farmarit ei tykkää että lampaat syö niiden pelloilta viljan/ruohon/heinän/mitä siellä sitten kasvaakin. Lammas taas livahtaa aivan uskomattoman pienestä lävestä jos se sellaisen löytää. Tai siis se tunkee päänsä siitä lävestä ja siinähän se suurenee se reikä kun se väkipakolla puskee läpi. Ja muu lauma seuraa perässä. Vaan yritäppä hätistää ne takaisin siitä samasta lävestä -ei muuten onnistu.. Vaikka olisi saartajina useampi ihminen + koira, niin johan ne singahtelee aidan viertä kuka minnekin. Viime kesänä tuli useammankin kerran kuntoiltua kun juoksi villamyttyjen perässä ympäri peltoa. Eikä ärsyttänyt kun ihan vähän. Jos tykkäisin enemmän lampaanlihasta niin olisi varmaan tullut pakastinta täytettyä siinä pahimman raivon vallassa :)

Mä olen odotellut hanhia pihamalle(=viereiselle pellolle), mutta niitä ei ole vielä näkynyt. Viime keväänähän tässä lepäilivät viikon päivät. Vielä ei ole tulleet kun lokit, ja aamulla pihalla tepasteli meriharakka.
Nyt olisi tietysti hyvä aika kiivetä katolle ja blokata piipun kupeesta se viimekesäinen pesän paikka. Jos siihen rakentaisi jonkun viiston "tason" jossa ei risut pysyisi niin jäisi lokilta pesä pykäämättä tänä vuonna. Viime kesästä tuli kyllä opittua että lokit on ihan kivoja verrattuna tiiroihin...

Friday, April 8, 2011

Viikonloppua pukkaa

Se olis sitten taas viikonloppu, tosin tällä kertaa en ajatellut viettää sitä töissä. Kotoakin luulisi löytyvän tekemistä aivan tarpeeksi. Vielä joutuu tovin odottelemaan ennenkun pääsee puutarhaan kuopsuttamaan, mutta lumet on huvenneet täälläkin melkein silmissä. Kukkapenkit odottavat asentajaansa, eilen ostin vaivaiset 400 litraa multaa pihalle, vähän niinkun Sulo Vilén. Siis halvalla sai.

Maanantaina huomasin ensimmäisen varman kevään merkin, ja räppäsin oikein kuvankin. Vassokuu vaan:


Tänään taas näytti ulkomittari mukavanpuoleisesti asteita puoli viiden aikaan iltapäivällä. Eikä siihen tietenkään aurinko paistanut.. :)


Tuo alempi lukema on siis pihalta, ja on se mollukka näköjään lämmittänyt ikkunalautaa sisäpuoleltakin. Ei meillä oikeasti ole sisällä noin lämmin.

Seuraavalla kerralla taas enemmän tarinaa, nyt tää taitaa lähteä pikku kävelylle, täällä on meinaan upea ilma! Sommoro!

Saturday, April 2, 2011

Ihan vaan pari kuvaa

Tällä viikolla tuli räpsittyä muutama kuva kännykällä ihan tätä blogia ajatellen. Tää on samalla vähän niinkun testi, että kuinka hyviä ne kuvat sitten netin kautta katsottuina onkaan..

Minähän olen tunnetusti laiska. Niin laiska, että en viitsi keittää pelkästään itselleni kahvia kotona, T kun ei juo sitä lainkaan. Töissä on kuitenkin tullut tavaksi juoda muutama kuppi päivässä, ja siitä johtuen kotonakin kahvihammasta kolottaa totuttua enemmän. Laiskan ihmisen ratkaisu on siis seuraava:


TADAA! Hän on siis uusi perheenjäsenemme, joka kulkee nimellä George Clooney. Hän ei ikävä kyllä ole aito vaan feikkiversio Georgesta. Aito Yrjö kun ei pulauta ulos muuta kuin kahvia, ja tämän talouden toinen puolikas tahtoi mielummin sellaisen josta saa myös kaakaota sekä (jää-)teetä. Mukillinen on valmis noin minuutissa, tarkkaa aikaa en ole mitannut.

Torstaina täällä oli vihdoinkin aurinkoinen päivä, ja hoksasin ottaa kuvan maisemista töissä ollessani. Seuraavat räpsyt on siis juurikin se tausta jota meikäläinen tuijottaa ansiotyössä ollessaan. Surkeeta, eikö?


Työkaveri tuli tänään (jep, olin ylitöissä) mun kyydillä töihin. Se on jo parina päivänä maininnut että niillä on aikas paljon pihassa lunta. Seuraava kuva on näpsätty sen kotikadulta. Kieltämättä siellä vähän oli tota valkosta. Naapurin auto antaa vähän osviittaa penkan korkeudesta.. :)


Tää vika kuva onkin sitten jo melkein kotoa. On meilläkin vielä vähän hankea. Ei tartte vielä istuttaa kukkia pihalle.

Sunday, March 27, 2011

Valoa kansalle

Kelloja on sitten siirretty täälläkin, ja tuntuu hieman oudolta kun on vielä valoisaa vaikka kello on jo kahdeksan illalla. Viime viikolla ennen kellojen siirtoa ihastelin auringonnousua herätessäni töihin aamuvuoroon - varttia yli viisi.. Päivän piteneminen saa kurjasta kelistä huolimatta energiatason nousemaan ihan eri tasolle kun missä se on talvikuukaudet ollut. Makkarin maalausurakka on valmis (no okei, vielä kiinteän kaapin ovet vaihtaa väriä), ikkunalla tönöttävät rehut on koulittu ja ne on saaneet jo seurakseen kesäkukkiakin ensimmäisen satsin, ja ompeluksetkin on edistyneet. Tosin tuo ompelupuoli ei ihan niin sutjakasti kun olisi voinut. Mulla se vaatii tietyn mielialan ennenkuin koneen viereen istuu, ja sitä ei ole hetkeen ollut :)

Kelit on olleet viime viikon jostain todella syvältä. Lunta on tullut joka päivä jotain 10-20 senttiä, eikä aurinkoa ole näkynyt kuin ihan vilaukselta muutamana päivänä. Tuuli onneksi kuljettaa enimmät lumet nurkista pois, joten lumityöt eivät ole lisääntyneet samaa määrää. Keskiviikkona saatiin niskaamme oikea myrskykin, joka aiheutti extempore-yökyläreissun. Kotiin asti kun ei olleet tiet auki, ensin oli yksi silta suljettu ja lisäksi tämä meidän lähellä oleva, jo aiemmin mainitsemani, lumivyöryalue. Onneksi T:n veli asuu lähellä työpaikkaa ja tuo aiempi tien sulkeminen viisasti hieman. Työrepussa nimittäin kulkee mukana hammasharja sekä puhtaat alusvaatteet, autossa olisi lisäksi ollut vielä makuupussikin, mutta kimppakyydin takia auto ei ollut matkassa. Pääsin siis nukkumaan prinsessahuoneeseen prinsessan itsensä nukkuessa tyytyväisenä vanhempiensa välissä.

Tie on muuten tälläkin hetkellä sulki, saa nähdä mennäänkö huomenna töihin vai ei.

Tällä viikolla todistin myös ainakin itselleni aivan uutta sääilmiötä: samaan aikaan satoi sekä vettä että lunta.. Hetken aikaa meni ennenkuin tajusin miksi lumihiutaleet ropisevat pipoon niinkuin isot pisarat :)

Äänestyslipuke tuli postissa perjantaina, ja täällä pääsee äänestämään 9.4. Toivottavasti muistan, vaikka haitanneeko tuo hirveästi vaikka jäisi äänestämättä. Lipukkeen inspiroimana kävin kuitenkin muutamassa vaalikoneessa testaamassa josko löytyisi itselle ehdokas. Osassa kysymykset ovat lähes kaikki melkein samasta aiheesta, joten tuntuu ettei painotus mene välttämättä ihan oikein. Ainakin tarkemmin tutkiessani vaalikoneiden minulle tarjoamia ehdokkaita, tuntui että metsään menee. Saa nähdä, josko sieltä joku löytyisi.

Pari viikkoa sitten kävin T:n siskon kanssa suomi-yhdistyksen saunassa kun tarjosivat ihan ilmaiseksi. Hyvät oli löylyt, ja huomasi kyllä että sauna oli suomalaiset rakentama. Tällä viikolla sain saunalle oman avaimen, joten nyt pääsen saunaan ihan ilman kutsuakin! Vielä ei ole tullut käytyä, mutta josko sitä vaikka ensi perjantaina varaisi saunan itselleen. Perjantaille on kyllä suunnitelmissa muutakin ohjelmaa, ajattelin nimittäin ajella käymään Suomessa ostoksilla jos kelit sallii. Olisi taas kaikennäköistä ostettavaa, esimerkiksi auran sinappi alkaa olla loppu. Toivottavasti ei iske myrskyt jotta on tiet auki.

On muuten aika jännä miten sitä melkein joka päivä ajattelee kirjoittavansa jostain asiasta tänne, ja sitten sen kuitenkin unohtaa. Kun ei kuitenkaan ihan joka päivä viitsi kirjoittaa. Varsinkin kun odottaa että josko edes joku kommentoisi ennenkun laittaa uutta tarinaa tulemaan... Asioita joista suunnitteli kirjoittavansa ei kuitenkaan muista koneen ääreen istuessaan, muistaa ainoastaan että oli joku juttu..

Valokuvia ei ole tullut räpsittyä hetkeen, joten lisäillään niitä sitten kun on jotain mitä näyttää.

Olkaahan ihmisiksi siellä.

Friday, March 18, 2011

Talvi-kevät-talvi-kevät

Tää sää ei osaa täällä päättää yhtään että onko hän talvi vai olisiko kevät.

Eilen oli upea päivä, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja suorassa auringonpaisteessa oleva mittari näytti pihalle 22 astetta plussan puolelle. Oli siis lämmin, asfaltti oli sula ja kuiva töihin asti, eikä ilman aurinkolaseja kyennyt ajamaan autoa.

Tänään sataa lunta vaakasuoraan, eikä auringosta tietoakaan. Salmen vastarannan erottaa juuri ja juuri silloin kun sade hieman hellittää.

Arvatkaapa kumpi on mun vapaapäivä töistä...

Mun maalausprojektini (yksi yläkerran makkareista mikäli en ole maininnut) toppasi eilen tarveaineiden vähyyteen, ja tänään olisi tarkoitus lähteä shoppailemaan lisää. Ne jotka on täällä käyneet, niin se on se vihreä huone joka saa uuden ilmeen. Ennen/jälkeen-kuvia ei ole tiedossa, koska unohdin ottaa sen ennen-kuvan. Enää sitä ei oikein ole mielekästä ottaa kun urakka on jo keskivaihella. Uuden värin lisäksi ajattelin hommata sinne vähän uutta kaappi/lipastosysteemiä. Yksi kiinteähän siellä on jo valmiina, mutta ne kaksi vanhaa (joista toinen on oranssi) ajattelin vaihtaa hieman nykyaikaisemmiksi ainakin värin puolesta. Tuo ikivanhojen huonekalujen maalaaminen kun ei oikein inspiroi. Nyt mä olen surffaillut netissä sekä Suomen että Norjan huonekaluliikkeiden sivuilla, sekä huuto.netissä plus tietysti paikallisessa finn.no -sivustolla. Sillä kun ei ole väliä onko kaappi tahi lipasto upouusi, kunhan malli, koko ja väri vain miellyttää. Ongelma on ainoastaan siinä että sen pitäisi miellyttää meitä molempia. Löysin nimittäin jo yhden ihan fiksun näköisen lipaston, mutta hyväksyntää ei tullut ainakaan vielä. Saapa nähdä kuka täällä sen kaapin paikan (tai mallin) päättää.. :)

Samalla kun käydään tänään kylillä, niin mennään myös tervehtimään T:n hyvän ystävän neljän päivän ikäistä tytärtä. Valmiiksi on jo ostettuna isohko bamse, elikkäs nalle. Punaisella kaularusetilla varustettuna, luonnollisesti.

Friday, March 11, 2011

Mulla mitään asiaa ole

Toinen vajaa työviikko takana, ja homma tuntuu edelleen olevan ihan ok. Uusia hommia opetellaan joka päivä, ja tekeehän se tietysti homman mielenkiintoiseksi kun ei ole vielä rutiineja. Porukkaan on tutustunut hieman paremmin, ja pari uutta kansallisuuttakin löytyi: hollantilainen ja kaksi latvialaista. Talossa on kuulemma toinen suomalainenkin, mutta ei ole tullut vielä vastaan.

Kieli tuottaa vielä hieman ongelmia, kun ei ole tuo alakohtainen sanasto oikein hallussa. Mahdanko tietää kaikkia edes suomeksi :) Hauska on kuitenkin ollut huomata miten toisten alkuasukkaiden puheesta saa paljon paremmin selvää kun toisten, murteet saattavat olla aika hankalia. Jo aiemmin olen todennut että Trondheimin seudun murre on käsittämätöntä mongerrusta, mutta kaikkien työmaalla vastaantulevien kotipaikkaa en ole udellut joten tarkempaa diagnoosia ei vielä kykene tekemään. Tietysti myös ihmisillä on erilainen tyyli puhua, minäkin esimerkiksi puhun suomea äärettömän selkeästi ja kiireettömästi :) Kielitaito on kuitenkin koko ajan paranemaan päin, huomaan ymmärtäväni jopa radion uutisista jotain.

Aiemmin mainitsemani naapurimaan kollega aiheutti toissapäivänä kateuden, vihan, surun sekä väkivallan tunnetta. Työn lomassa jutustellessa selvisi, että kaveri on vuokralla erään paikallisen kesämökissä, eli talviasuttavassa pienehkössä talossa. JOSSA ON SAUNA! Eikä kyseinen svedujuippi edes lämmitä "bastuansa" kun kuulemma korkeintaan kerran viikossa. Niin väärin, niin väärin. Ja täällä isäntä sanoo että nyt kun sä olet töissä niin voit ostaa vermeet niin hän pistää mökin pystyyn. Hitto, minähän tilaan Suomesta rekan kyydissä tynnyrisaunan tuohon pihalle, sellaisen ettei tarvitse kun puut pistää uuniin palamaan ja mennä lauteille istumaan. Ala mitään rakentamista odottamaan, pienemmätkin hommat ovat välillä kateellisia iisakin kirkon valmistumisnopeudesta :)

Nyt tämä työn sankari istahtaa loppuillaksi tuijottamaan laatikkoa viinilasi seuranaan. (Ja se kirkon rakentaja kanssa, tietysti)

Ai niin, sisäpuutarhassa on jo kovasti ituja. Kohta ollaan molemmat rehukuurilla.

Monday, March 7, 2011

Innolla töihin

Ei sitten onnistunut töihin lähtö tänään ihan suunnitellusti. Oikeaan aikaan heräsin, söin terveellisen ja ravitsevan aamiaisen ja valmistauduin starttaamaan hyvissä ajoin, olihan tarkoitus myös tankata kulkuneuvo ennen työmaalle saapumista. Mitä sitä hullua. Se lumivyöryalueen puomi oli kiinni heti aamusta. Keli oli pari astetta plussan puolella ja räntää vihmoi, joten vyörylle ihan ihanteellinen keli. Minä sitten siinä autossa istumaan ja odottamaan josko sen joku tulisi nostamaan auki. Soitin töihinkin ja kerroin että nyt ei työmatka suju ihan niinkuin suunnitellusti. Totesivat että nou problemos, tulet sitten kun pääset. T:lle soitin kotiin ja kysyin että voisiko se soittaa jonnekin ja kysyä notta mahtaako tie aueta kuinka pian. Eivät olleet vastanneet, kellohan kun oli vasta vähän päälle kuusi. Neuvoi kuuntelemaan paikallisradiota, siellä kuulemma uutisten yhteydessä kertovat myös näistä liikenteeseen liittyvistä asioista. Ekoissa uutisissa ei mainittu sanallakaan tätä meidän tietä, useat muut kylläkin. Toiset uutiset sitten valaisivat tilannetta, kertoivat että tie on suljettu :) Jonossa oli jo toistakymmentä autoa kun paikalle saapui aura-auto jonka kuljettaja vissiin kävi tiirailemassa tilannetta jonkun toisen miehen kanssa vähän lähempää. Kysäisin siltä, ja se kertoi että menee myöhään iltapäivään ennenkuin edes harkitsevat avaamista. Sehän ratkaisi tilanteen, ja reilun kahden tunnin odotuksen jälkeen kurvasin takaisin kotiin. Netti tiesi siinä vaiheessa kertoa että tie pysyy kiinni koko päivän. Näin näitä vapaapäiviä täällä saadaan..

T meinasi että kannattaa ottaa huomenna reissukassi mukaan, jos nimittäin pääsee lähtemään töihin. Se kun saattaa olla ettei pääse kotiin, ja pitää majoittua T:n sukulaisten nurkkiin. Kai sitä pitää pakata reppuun muutamat kalsarit ja hammasharja, sekä makuupussi.

Oli tarkoitus käydä tänään myös kaupassa, tuo jääkaapin sisältö ei viikonlopun jäljiltä valikoiman laajuudella säväytä. Edellämainitusta syystä jäi käymättä, joten tämän päivän sapuskat on olleet hieman köyhähköt. Onneksi on tuota vararavintoa kertynyt sen verran, että ei pääse nääntymään ainakaan yhden eristyspäivän aikana :)

Tänään on siis ollut hyvää aikaa reenata uutta harrastusta, eli kutoa. Toimitusjohtajan rouvan tilaamat villasukat alkavat olla viimeistelyä vaille valmiina. Sopii tulla hakemaan.

Sunday, March 6, 2011

Drit vær

Se olis sitten ensimmäinen "työviikko" takana. Lainausmerkeissä siksi, että aloitin vasta keskiviikkona joten viikko jäi vähän vajaaksi. Vaikka täällä kategorioivat työn prosessiteollisuudeksi, niin kyllä siitä on teollisuus aika kaukana. (Ei löydy sataa metriä pitkiä koneita, ei.. ) Porukka on ihan mukavaa, ja monikansallista. Toistaiseksi on tullut vastaan ruåtsalainen, australialainen ja thaikku. Olettekos muuten koskaan yrittäneet saada selvää thaimaalaisen puhumasta englannista? Jos olette, niin tiedätte että se ei ole kauhean helppoa. Lisätkää se potenssiin kymmenen, niin tiedätte miten helppoa on saada selvää saman ihmisen puhumasta norjasta.. :)

Työpaikka on tasan toisella puolella kylää kun me, eli matkaa on ehkä joku nelisenkymmentä kilometriä. Aamulla kuluu neljäkymmentä minuuttia kotoa töihin, mikäli ajaa rajoitusten mukaan. Lähes koko matka kun on tietenkin 60 km/h -rajoitusta. Jos ostaisi pikaveneen, niin voisi ehkä päästä nopeammin..

Menin sitten viime postauksessa hehkuttamaan kevättä. Kyllähän täällä torstaille asti oli kelit sulamaan päin, tie oli jäästä sula kaupunkiin asti ja sitä rataa. Torstaiaamuna oli järkyttävä tuuli, joka jo enteili vähän mitä tuleman piti. Varsinkin kun toisella puolella kaupunkia päivä oli ihan siedettävä, ja kotiin palatessa oli ihan samanlainen myllerrys kun töihin lähtiessä. Perjantaina tuli sitten lunta, ja reilusti. Kuten lauantainakin. Näyttää muuten satavan nytkin. Torstaista lisäys noin +30 cm. Istuttele tässä sitten kesäkukkia, kele.

Olen hieman ostellut kukkien ja yrttien siemeniä kesää odotellessa. Ostin myös sellaisen muovivuoratun korin, johon tälläsin niitä yrttejä kasvamaan. (Kesäkukat saavat vielä hetken odottaa istutusta..) Nyt sitten innolla odottelen, koska saa ensimmäisen kerran nyhtää rehuja omalta ikkunalta, itäneet ovat jo!