Tuesday, February 14, 2012

Kerjuulla kera kahvin

Maanantaina tuli kyllästyttyä kotona istumiseen, joten päätin alkaa tekemään jotain. Tulostin nivaskan työhakemuksia, liitteeksi CV ja eikun menoksi. Netistä olin katsonut valmiiksi firmoja joihin singahdan kolkuttelemaan, ja ei muuta kun kerjuulle. Valtaosa noista firmoista oli sellaisia joka sivuaa koulutusta aika liki, mutta mahtui mukaan pari sellaistakin jotka eivät olleet lähelläkään.. Mutta hakua päälle vaan, alkaa pikkuhiljaa tämä lomautetun elämä tuntua tylsältä. Koska netin kautta haetut avoimet työpaikat eivät ole tuottaneet tulosta vaikka soittelisi perään, ajattelin tehdä jotain vähän erilailla. Nyt sitten vaan odotellaan josko jostain firmasta kuuluisi jotain.

Ympäri lähiseutua kurvaillessa oli hyvä että oli mukana GPS, jotenkin nämä norskikadut ja -rakennukset ovat mielestäni epäselvempiä kun Suomessa. Tai sitten osoitteet ovat jotenkin enemmän summittaisia. Toinen hyvä lisä edestakaisin ajellessa on statoil-kuppi. Eli kannellinen termos-muki joka maksaa 199 kruunua, eli noin 25 euroa. Siihen saa sitten ilmaiseksi tankata kahvia, teetä tai kaakaota kaikilta Statoil-asemilta. Nyt ollaan helmikuussa ja meikäläisen kuppi on jo maksanut hintansa takaisin. Loppuvuoden juon siis ilmaista kahvia. :)  Minusta ihan järjettömän hyvä systeemi. Ottakaa huomioon sekin että en ole tänä vuonna ajellut työmatka-ajoa, joten aamukahvia ei ole tarvinnut huoltoasemalta hakea.

Seuraava kokeiltava tylsyyden tappaja taitaa olla kirjasto, täällä Grimstadissa en ole vielä ko. laitoksessa vieraillut. Kohta alkavat olla sekä suomenkieliset että norjalaiset kirjat luettuja, joten täydennystä pitää lähteä hankkimaan. TV:n valikoima tuntuu täällä jotenkin huomattavasti kurjemmalta, en tiedä näkyykö meillä "väärät" kanavat tai jotain. Kovasti ihmetyttää myös se, että nuo hyvät sarjat tulevat lähes poikkeuksetta klo 21 jälkeen. Siis alkavat mahdollisesti klo 23 tai jopa 23.30. Miten nämä paikalliset työssäkäyvät heräävät aikaisin töihin mikäli kyttäävät noita sarjoja? Tällä hetkellä se ei ole minun ongelmani, mutta muutaman sarjan missaaminen saattaa hieman harmittaa siinä vaiheessa kun niitä töitä löytyy.

4 comments:

  1. Toivottavasti tärppää pian! Kotona oleminen ON tylsää, tiedän kokemuksesta. Siinä vaiheessa, kun se ei enää tunnu tylsältä (vaikka mitään muutoksia ei ole tapahtunut), on syytä huolestua ;)

    ReplyDelete
  2. Onnea tyønhakuun:) Joo toi Statoil kuppi taitaa olla kannattava niille jotka juovat paljon kahvia.. eli norjalaisille:) Pitaakø silloin ostaakin jotain esim. bensaa vai voiko kayda vain tankkaamassa kuppinsa?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei tarvitse ostaa mitään muuta, itse käyn melkein aina vain hakemassa kahvia. T ostaa monesti kaveriksi pullan mutta mä jätän yleensä sen väliin. Norskit on sellaisia herkuttelijoita että aina pitää olla tunkemassa jotain naamaansa.. Miksiköhän ne ei ole lihavia, siis kaikki? Vaikuttaako se kun ne on jatkuvasti jossain fjellturilla? Tai siis kaikki paitsi T, ikioma sohvaperuna :)

      Delete