Friday, March 23, 2012

Tunnustan!

Tänään tupsahti Tuulalta Tuulan Turinat-blogista tunnustus. Kiitokset siis Tuulalle!


Tunnustuksen mukana tuli myös haaste, joten en siis voi pelkästään jäädä röyhistelemään rintaani. 

Haaste on seuraava:
1) Kerro linkin kera blogissasi kuka lahjoitti sinulle tämän tunnustuksen.
2) Kerro 7 random faktaa itsestäsi.
3) Lahjoita tämä tunnustus 15:lle blogille/bloggaajalle.

Koska kohta yksi tuli jo suoritettua, siirrymme siis kohtaan 2.

1) Lempiruokani on kai aina ollut pizza. Paitsi pienenä jolloin se oli kaalikääryleet. Nykyään ei kaali mene alas. 
2) Olen työkseni mm. ajanut trukkia, lajitellut postia, ollut kioskimyyjänä, valmistanut öljynkeräyspuomeja ja pomottanut isoa laumaa miehiä. (Taisi siellä olla muutama nainenkin.) Niin ja vastannut puhelimeen!
3) Olen ajanut Monacon "formulatunnelin" läpi omalla moottoripyörälläni.
4) Tenavana kolaroin jatkuvasti erilaisten esineiden kanssa. Näistä kolaroinneista on edelleen näkyvissä arvet mm. huulessa (isohko kivi maassa jonka päälle lankesin), sääressä (lappeellaan oleva lapio keskellä mielikuvituksellista juoksureittiä) sekä otsassa (tielleni osunut ovenkarmi). Vanhemmiten olen edelleen yhtä kömpelö, mutta vauhti on ilmeisesti hidastunut sillä nyt tulee arpien sijaan vain mustelmia. Onneksi.
5) Pidän kovasti viherkasveista, sekä sisällä että ulkona, mutta näyttää siltä että niistä vain vahvimmat ja selviytymiskykyisimmät pitävät minusta. Nimimerkillä kaktuksenkin hengiltä saanut.
6) Olen suorittanut AOWD- sekä nitrox-kurssin. Minulla on siis valmiudet sukeltaa 30 metrin syvyyteen, ja käyttää sukelluksella happirikastettua ilmaa.
7) Taidan olla putoamiskammoinen. Tämä kammo on siis sukua korkeanpaikan kammolle, mutta ei ihan sama. Eli jos jossain korkeuksissa on tukevat kaiteet ja/tai muut turvalaitteet, olen aivan okei. Jos taas ei ole, niin alkaa kämmeniä hikoiluttaa ja sydämen tahti nopeutua, enkä taatusti mene lähellekään reunaa kurkkimaan alailmoihin. Tämä saattaa aiheuttaa välillä ongelmia jos lähtee tunturivaellukselle täällä Norjassa. Joskus kun niillä reiteillä nimittäin polut menevät aivan jyrkänteen reunalla. Ja minähän en sellaisella polulla kulje...

Sitten kohtaan numero kolme.. Annetaan tunnustus MamaE:lle Ensilunta-blogiin, Katalle Edustusrouvan päiväkirja-blogiin ja  Finn for life-blogille. Tuo 15 on hieman liikaa, eli tämä tunnustus päätyy minun kauttani vain kolmelle :)

6 comments:

  1. Olipa mukavaa kuulla sinusta jotain uutta :). Ja oli mukava tutustua tämän kautta pariin minulle uuteen blogiin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitokset vielä tunnustuksesta, on mukava kun saa välillä aiheen josta kirjoittaa. Ja tämän haasteen myötä sai lisäksi vielä valita kenestä haluaa tietää enemmän. Mukava!

      Delete
  2. Kiitos vielä tätäkin kautta tunnustuksesta!

    Mä olen muuten puolestaan porraskauhuinen - luulin pitkään, että se oli korkeanpaikankammoa, mutta ei mua niin korkeat paikat oikeastaan hirvitä kuin portaita alas kapuaminen, siis jos on kyseessä joku maya-temppeli tai kapea torni missä portaat on vuosien saatossa kuluneet liukkaiksi. Kyllä mä kerrostaloista sentään onneksi selviän :) Enkä kyllä minäkään heilu jyrkänteitten reunalla uteliaana vaan pysyttelen turvallisen matkan päässä.

    Kiva blogi sinulla muuten!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ole hyvä vain :) Tällä keinolla sain tietää sinusta vähän enemmän!

      Näitä kammoja on varmaan ihan tasan niin montaa lajia kun meitä ihmisiäkin. Ainakin tuntuu että lähes jokaisella on omansa, onneksi omani ei vaikeuta jokapäiväistä elämää.

      Delete
  3. Kiitos tunnustuksesta !!!
    Kivoja juttuja kerroit itsestäsi. Mietin jonkin aikaa, mitä öljynkeräyspommeja olet mahtanut valmistaa... ;) God helg!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Öljynkeräyspommi kuullostaa uudelta tavalta porata öljyä, eikä vain? Että räjäytetään öljyesiintymä niin se kaikki tulee kertaheitolla esiin kerättäväksi :) Räjähdysaineiden kanssa en ole onneksi koskaan joutunut työskentelemään, vaarallisten kemikaalien kanssa kylläkin.

      (Minun oli pakko tarkastaa että olinko kirjoittanut sanan väärin..)

      Delete